Tampereen kaupunki valmistelee parhaillaan erityisryhmien asumispalvelujen palveluverkkosuunnitelmaa. Se määrittelee runsaasti apua ja tukea tarvitsevien ihmisten palveluasumisen järjestämistä lähitulevaisuudessa. Asia koskettaa monia heikossa asemassa olevia ryhmiä: asunnottomia, ikäihmisiä, päihde- ja mielenterveyskuntoutujia, kehitysvammaisia ja vaikeavammaisia, siksi suhtaudumme siihen erittäin vakavasti.
Laitosasumista on purettu jo pitkään, se prosessi jatkuu. On tärkeää, että laitosten purkaminen ei tarkoita vain nimellistä muutosta, vaan uudet asumispalvelut todella ovat ei-laitosmaisia, että niissä toteutuu ihmisten itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus omanlaiseen elämään. Joskus laitosmaisuuden välttäminen herättää huolta tuen ja palvelujen riittävyydestä, jopa syytöksiä hettelillejätöstä. Ihmisten huolet on aina syytä ottaa vakavasti, mutta laitosten purkamisella itsessään ei ole mitään tekemistä heitteillejätön kanssa. Laitoksessa voi saada liian vähän palveluita ja jäädä heitteille, toisaalta muut kuin laitosmuotoiset palvelut voi ja pitää järjestää asiakkaan todellisten tarpeiden mukaan.
Palvelujen pitää seurata ihmistä, ei päinvastoin. On päästävä siitä ajattelusta, että palveluja tarvitsevan ihmisen täytyy muuttaa johonkin vain tuen ja palvelujen tarpeen vuoksi. On lakattava niputtamasta ihmisiä, niin houkuttelevaa kuin se hallinnon näkökulmasta olisikin. Suomalaisissa suhteellisen suurissa asumisyksiköissä ja ryhmäkodeissa ei useinkaan voi päättää kenen kanssa asuu, vaikka se on valtavan iso asia ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Tampereen pitää olla edelläkävijä siinä, että myös palveluja tarvitsevat ihmiset voivat nykyistä useammin valita asumismuotonsa ja -kumppaninsa itse.
Tampereella on 200 vanhempiensa luona asuvaa aikuista vammaista ihmistä. Monesti vanhemmat, joskus kehitysvammaiset ihmiset itsekin, ovat hyvin vanhoja. Kysymys on siis akuutti. Syitä on monia: joskus kyse on tottumuksesta, joskus sopivaa asumismuotoa ja tuen tasoa ei löydy, joskus tarjolla ei ole mitään paikkaa. Nyt valmisteilla olevan suunnitelman on turvattava, että näille ihmisille löytyy heidän tarpeitaan vastaava asumismuoto palveluineen.
Erityisryhmiin kuuluvat ovat usein köyhiä – eivät toki kaikki, mutta erityisryhmiin kuuluvat köyhät ovat erityisen heikossa asemassa. Kohtuuhintaisten asuntojen saatavuus on erittäin olennaista heidän asumisensa kannalta, joskus voi nimittäin olla että kohtuuhintainen, esteetön ja sopivassa paikassa oleva asunto voi ehkäistä asumispalvelujen tarvetta.
Tavoitteena pitää olla, ettei kenelläkään olisi vain kodinomaisia olosuhteita, vaan oikeasti koti. Sellainen, joka on omannäköinen ja jossa on hyvä olla.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenet Amu Urhonen ja Perttu Jussila