Valtuuston kokous 14.8.2017

elo 14, 2017

Syksyn ensimmäinen valtuuston kokous käynnistyi poliittisesti mielenkiintoisen kesän päätteeksi. Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksen esityslista oli jälleen pitkä, ja kokouksen ennustettiin kestävän kauan. Kokouksen alkajaisiksi Tampereen Perussuomaliset ilmoittivat ryhmässään tapahtuneesta muutoksesta Tiina Elovaaran tullen erotetuksi ryhmästä. Esityslistan ensimmäiset pykälät eivät herättäneet keskustelua, vaan valtuusto hyväksyi toiminnan ja talouden raportoinnit, välitilinpäätöksen sekä vuoden 2017 talouskatsaukset. Näissä ilmeni kuluvan vuoden talousarvion olevan 18,8 milj. euroa alijäämäinen. Myös Tampereen kaupungin sijoitus (0,33 milj. euroa) Tampere-talon vapaaseen pääomaan hyväksyttiin, kuten myös Ristinarkun, Tampellan ja Linnainmaan kaavat. Koivistonkylän kaavaa puitiin jonkin verran, mutta lopulta sekin päätettiin päätösesityksen mukaisesti.

Juhana Suoniemi esitti opasta yrityksille esteettömyydestä.

Kokouksessa oli käsiteltävänä pitkä lista valtuustoaloitteita, jotka olivat jääneet pöydälle kesän kokouksissa. Valtuutetut saivat puitavakseen muun muassa huoltokiusaamisen estämistä, sosiaalisen raportoinnin aloittamista ja päiväkotilaisten sekä koululaisten sisäilmaongelmiin korjaamista. Lähes kaikki valtuustoaloitteiden vastaukset hyväksyttiin sellaisenaan, vaikka keskustelua aloitteista käytiinkin. Myös vihreän valtuustoryhmän kaksi aloitetta oli käsiteltävänä: aloite kaupungin toimenpiteiksi yhdenvertaisuuslain esteettömyystavoitteiden viemiseksi yrityksiin  ja aloite ajonopeuksien alentamiseksi Tampereen keskustassa ja asuinalueilla. Ensimmäiseen aloitteeseen vastattiin, ettei aloite anna aihetta toimenpiteisiin, joten valtuutettu Juhana Suoniemi esitti aloitteeseen pontta, jossa yrityksille tehtäisiin oma esteettömyysopas. Keskustelun päätteeksi valtuusto hyväksyi ponnen, ja opas yrityksille tehdään. Kokouksen runsaat liikeenteeseen liittyvät aloitteet (Viistokadun avaaminen, öisin autoilun salliminen Hämeenkadun itäpäässä sekä ajonopeuksien alentaminen) käsiteltiin kaikki yhtenä pykälänä. Keskustelu oli polveilevaa ja välillä provosoivaakin. Pitkästä keskustelusta huolimatta myönteinen vastaus aloitteessen hyväksyttiin. 

Kokouksen päätteeksi Oras Tynkkynen käytti vielä puheenvuoron ihmisarvosta, joka sai kaupunginvaltuutetut taputtamaan puheelle. Puheenvuoron voi katsoa tästä, alkaen kohdasta 3:48:39.

Noora Hinkkanen
Kunnallissihtteri