TIEDOTE: Vihreät esittävät apulaispormestariksi Anna-Kaisa Heinämäkeä ja kaupunginhallitukseen Jaakko Mustakalliota

huhti 27, 2015

TIEDOTE
Vapaa julkaistavaksi heti.

Vihreä valtuustoryhmä valitsi maanantai-iltana puheenjohtajakseen Anna-Kaisa Heinämäen ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Jaakko Mustakallion. Samalla ryhmä päätti yksimielisesti esittää apulaispormestariehdokkaaksi Anna-Kaisa Heinämäkeä ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajaksi Jaakko Mustakalliota. Päätökset tehtiin entisen ryhmän puheenjohtajan ja apulaispormestarin Olli-Poika Parviaisen tultua valituksi eduskuntaan. Kaupunginvaltuusto tulee sinetöimään valinnat kokouksessaan 11.5.2015.

Kuva jossa Jaakko Mustakallio, Anna-Kaisa Heinämäki ja Olli-Poika Parviainen37-vuotias Heinämäki on toiminut Tampereen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2009 ja kuluvalla valtuustokaudella ryhmän varapuheenjohtajana sekä myös kaupunginhallituksen jäsenenä. Työuransa hän on tehnyt poliisin eri tehtävissä vuodesta 2000 alkaen. Poliisitutkinnon lisäksi Heinämäki on koulutukseltaan hallinto- ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän työskentelee tällä hetkellä sisäministeriön poliisiosastolla.

27-vuotias Jaakko Mustakallio on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja toimii Opiskelijan Tampere ry:n toiminnanjohtajana. Mustakallio on toiminut aikaisemmin kaupunginhallituksen liiketoimintajaoston jäsenenä.

Olen otettu ryhmän antamasta luottamuksesta. On ilo johtaa valtuustoryhmäämme näin hienon eduskuntavaalituloksen jälkeen, jossa Tampereella saavutettiin vihreille Suomen toiseksi korkein kannatus, summaa ryhmän uusi puheenjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki.

Lisätietoja:
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja
Anna-Kaisa Heinämäki
0400 8232 14
akheina@gmail.com

Varapuheenjohtaja
Jaakko Mustakallio
045 652 0589
jaakko.mustakallio@vihreat.fi