Kaupunginvaltuuston kokous 18.6.

kesä 19, 2018

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui tänään kevätkauden viimeiseen istuntoon. Kokouksen esityslista oli todella pitkä ja täynnä suuria aiheita, kuten muun muassa Tampereen kaupungin lausunto maakunta- ja sote-uudistuksesta sekä hiilineutraalin kaupungin 2030-linjausten hyväksyminen. Kokouksen alkajaisiksi valtuutetut saivat kommentoitavakseen ja hyväksyttäväkseen Tampereen kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen ja toiminnan sekä talouden katsauksen että kaupungin viime vuoden tilinpäätöksen. Tarkastuskertomus puuttui muutamiin kaupungin epäkohtiin, muun muassa kahden yhtiön hallituksen kokoonpanoon, joihin ei oltu nimetty yhtäkään naista eikä ikäihmisten palveluissa oltu kerätty tarpeeksi asiakaspalautetta. Vuoden 2018 talousarvion vuosikate on
95,3 milj. euroa ja tilikausi päättyy 15,7 milj. euroa alijäämäiseen tulokseen. Näistä aiheista valtuutetut puhuivat yli kaksi tuntia, joten syksyn budjettineuvotteluista on odotettavissa vaikeat. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ja merkitsi tiedoksi mainitut kohdat.

Tämän jälkeen valtuusto pääsi keskustelemaan Tampereen kaupungin lausunnosta maakunta- ja sote-uudistukseen.
Jaakko Mustakallio oli valmistellut valtuustolle lausunnon, jossa kaupunki suhtautuu kriittisesti uudistukseen ja erityisesti valinnanvapauslakiin. Erikoiseksi tilanteen teki se, että myös kaupungilla oli virkahenkilöstön valmistelema lausunto, joten valtuuston tuli päättää kumpi lausunto toimitettaisiin eduskunnalle, sillä Mustakallion valmistelema lausunto oli kirjauksissaan tiukempi mitä kaupungin versio. Äänestyksen ja pitkällisen keskustelun päätteeksi kaupungin versio lausunnosta hyväksyttiin.

Sote-keskustelun päätyttyä kaupunginvaltuutetut hyväksyivät muutamia kaavoja ja päättivät kaupungin osallistumisesta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen osakeantiin. Illan ehdottomasti paras hetki koettiin myöhään illalla, kun vihreän valtuustoryhmä tavoite hiilineutraalista Tampereesta vuonna 2030 asetettiin ja valtuusto hyväksyi askelmerkit siihen että tavoite todellakin toteutuu!

Tähän päätökseen on hyvä päättää kaupunginvaltuuston kevätkausi ja toivottaa teille mukavaa kesää, tavataan elokuussa!

Noora Hinkkanen
Kunnallissihteeri