Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Vihreät kannattavat budjettiesitystä. Haluan kiittää pormestaria ja viranhaltijoita hyvin valmistellusta budjetista, jossa otetaan laajasti huomioon Tampereen tilanne ja tarpeet. Olemme koko tämän valtuustokauden ajan olleet hankalassa taloudellisessa tilanteessa ja yrittäneet löytää monipuolisesti keinoja tasapainottaa kaupungin talous. Olemme tehneet säästöohjelman ja paljon toimenpiteitä menojen kasvun hillitsemiseksi. Nyt on aika lisätä kaupungin tuloja veronkorotuksella, jotta voimme pitää huolta kaupunkilaisten palveluista. Me Vihreät olisimme olleet valmiita veronkorotukseen jo viime vuonna, koska olimme huolissamme siitä, riittävätkö rahat vastaamaan palveluiden tarpeeseen. Onneksi nyt myös muut suurimmat ryhmät ovat ymmärtäneet, että vyön kiristämisen sijaan nyt on aika ottaa veronkorotus käyttöön.
Ensi vuoden budjetin tärkein tavoite on panostaa kouluihin, päiväkoteihin ja terveyskeskuksiin.
Panostukset hyvinvointiin ja laadukkaisiin palveluihin ovat juuri oikea ratkaisu tulevaisuuden kustannusten hillinnän kannalta. Tampereen väestö kasvaa ja ikääntyy, joten myös tarve monenlaisille palveluille kasvaa. Toiminnan järkevä rakenteellinen kehittäminen vaatii panostuksia ja riittävää rahoitusta peruspalveluihin. Terveyspalveluissa painopiste tulee siirtää sairauksien hoitamisesta enemmän sairauksien ennaltaehkäisyyn ja terveyden sekä toimintakyvyn edistämiseen. Se, että ongelmiin tartutaan ajoissa ja ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut ilman pompottelua paikasta toiseen, on paras keino hillitä kalliimpien palvelujen tarpeen kasvua. Kaikenikäisten tamperelaisten hyvinvoinnin tukemiseen kuuluu myös ikäihmisten hyvästä arjesta huolehtiminen, muun muassa turvaamalla laadukkaat kotiin vietävät palvelut.
Tampere on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä. Tämän saavuttaminen vaatii tehokkaita toimenpiteitä ja panostuksia ilmastotoimiin kaikilla kaupungin sektoreilla. Tämän talousarvion myötä otamme käyttöön myös niin sanotun ilmastobudjetin. Sen avulla määritellään päästövähennystavoitteet eri sektoreilla ja niiden etenemistä seurataan jatkossa talouden seurannan yhteydessä. Tämä on mahtava tapa saada vauhtia ilmastotoimiin. Ilmastobudjetti myös tukee meidän päättäjien työtä, koska saamme selkeää tietoa päästövähennystoimenpiteiden etenemisestä suhteessa tavoitteisiin.
Ensi vuonna panostetaan kulttuuriin erityisesti Euroopan kulttuuripääkaupunkihaun yhteydessä. Tänä vuonna tehtiin hieno päätös siitä, että yhdenvertaisuus on kulttuuripääkaupunkihaun teema. Ensi vuonna tarvitsemme konkreettisia suunnitelmia siitä, miten yhdenvertaisuutta käytännössä edistetään hankkeessa. Tämä vaatii Tampereen monipuolisen ja omaleimaisen matalan kynnyksen kulttuuritoiminnan tukemista nykyistä paremmin.
Olen itse myös kaupungin köyhyystyöryhmän jäsen ja erityisen onnellinen siitä, että talousarviossa on mukana myös kaksi köyhyystyöryhmän ehdotusta. Niissä osoitetaan lisärahoitusta pienituloisten perheiden lasten ja nuorten harrastustoimintaan ja päihtyneiden päivätoimintakeskus Huoltsun aukioloaikojen laajentamiseen. On ehdottoman tärkeää, että pystymme kohdistamaan tukea heikoimmassa asemassa olevien kaupunkilaisten palveluita ja tukemaan lasten hyvinvointia.
Ensi vuonna Tampereellakin otetaan käyttöön kaupunkipyörät. Ne ovat tärkeä osa liikkumista jo monessa muussa Suomen kaupungissa, joten on jo korkea aika lisätä ne myös Tampereen palveluihin. Niillä tuetaan ihmisten terveellistä ja ekologista arkiliikkumista ja ovat hyvä lisä myös turistien mahdollisuuksiin liikkua vieraillessaan Tampereella.
Rakentamisessa panostetaan ensi vuonna erityisesti kouluihin ja päiväkoteihin. Tämä on välttämätöntä uusien, terveellisten ja toimivien oppimisympäristöjen varmistamiseksi lapsille. Myös puurakentamisen tukeminen näkyy rakentamisessa. Se on tärkeä painopiste ekologisen rakentamisen edistämisessä.
Työntekijät ovat kaupungille tärkeä voimavara ja tämän budjetin myötä saadaan lisäpanostuksia niihin kohtiin, joissa työntekijät ovat kuormittuneita. Työntekijöiden hyvinvointiin ja jaksamiseen tulee panostaa, koska se parantaa palveluiden laatua ja vähentää sairauspoissaolojen määrää.
Esitetyn veroprosentin korottamisen ansiosta kaupungin budjetti on sekä sosiaalisesti oikeudenmukainen että tasapainossa. Me vihreät olemme tämän budjetin kannalla, koska se pitää huolta kaupungin tärkeimmästä tehtävästä, kaupunkilaisten palveluista. Ensi vuonna pormestarikoalitiossa jatkavat ne ryhmät, jotka haluavat huolehtia pormestariohjelman mukaisesta hyvinvoivasta, kestävästä ja houkuttelevasta Tampereesta ja me olemme mielellämme mukana siinä porukassa.