Tampereen Vihreiden asettama takaraja yhdistyksen pormestariehdokaskisaan ilmoittautumisessa umpeutui eilen. Määräaikaan mennessä ilmoittautuivat Olga Haapa-aho, Jaakko Mustakallio, Olli-Poika Parviainen, Oke Rouhe ja Jaakko Stenhäll. Ehdokkaina on kokeneita politiikan konkareita ja myös tuoreita kasvoja.
– Olemme valtavan onnellisia siitä, kuinka paljon kiinnostusta vihreiden pormestariehdokkuus herätti, toteaa Tampereen Vihreiden puheenjohtaja Mira Isomäki.
– Hyvin sujunut ehdokashankinta ja saavutuksemme Tampereen kuntapolitiikassa ovat varmasti olleet osasyynä siihen, miksi pormestariehdokkuudesta kiinnostuneiden määrä on näin suuri, miettii Tampereen Vihreiden puheenjohtaja Juhana Suoniemi.
– On aivan päivänselvää, että lähdemme ensi keväänä tavoittelemaan tosissamme Tampereen suurimman puolueen asemaa ja siten myös pormestarin paikkaa. Näiden ehdokkaiden joukossa on valtavasti paitsi osaamista myös näkemystä siitä, miten Tamperetta tulisi ohjata ja kehittää, jotta se olisi meille kaikille Suomen paras kaupunki elää, puheenjohtajat toteavat.
Tampereen Vihreät järjestää pormestariehdokkaasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen ja päättää ehdokkaan nimeämisestä 23.1.2021 järjestettävässä yleiskokouksessa.
Ehdokkaat:
Olga Haapa-aho, 32, valtuustoryhmän puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysturvan asiantuntija
Jaakko Mustakallio, 33, vihreiden varapuheenjohtaja, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, KTM
Olli-Poika Parviainen, 40, MSc, valtiosihteeri
Oke Rouhe, 52, talousasiantuntija
Jaakko Stenhäll, 36, apulaispormestari, diplomi-insinööri
Lisätietoja:
Tuuli Tomperi, Tampereen Vihreiden vaalipäällikkö, puh. 044 493 7259
Olen liian monta kertaa joutunut soittamaan päivystykseen, kun mielenterveysapua ei ole ollut saatavilla. Tampereelle muuttaessani jouduin liian pitkään odottamaan lääkärin puhelinsoittoa. Tiesin, että minulle oli tehty lähete. Nyt odotin, että pääsisin jatkamaan siitä, mikä Seinäjoella jäi muuttamisen vuoksi kesken. Viikoittainen apu harveni kuukausittaiseksi. Se oli liian harvoin keskivaikean masennuksen kanssa. Jouduin soittamaan monia kertoja päivystykseen saadakseni apua, sillä oman mielenterveyslääkärin luo pääsy kesti monta viikkoa. Tämäkin tuntui vaikealta, sillä päivystyksessä ei ikinä tiedä, millainen hoitaja tulee vastaan. Ymmärtääkö hän yhtään mielenterveysasioista? Osaako hän auttaa minua samalla tavalla kuin auttaisi jotain toista esimerkiksi murtuneen sormen kanssa? Suurimmaksi osaksi apu on ollut hyvää, mistä olen kiitollinen. Mutta nämä auttavat vain hetkellisesti. Mielenterveyslääkärille kestää yhä liian pitkään saada aikaa. Kohta olen soittamassa jälleen apua ja vien turhaan resursseja päivystyksestä.
Mikä neuvoksi?
Yhä enemmän sairauspoissaoloja kirjoitetaan mielenterveysongelmien vuoksi. Alle 35-vuotiailla mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy sairauspoissaoloihin. Mielenterveyden takia työkyvyttömyyseläkkeellä on lähes 60 000 ihmistä. Mielenterveyspalveluihin täytyy panostaa ja laittaa enemmän resursseja, jotta apu olisi helpommin ja nopeammin saatavilla. Jos joku voi huonosti, ei ole oikein, että apua saa vasta viikkojen päästä. Mielenterveysapua pitää saada nopeammin, jotta ongelmat eivät pahene entisestään ja moninkertaistu pitkien jonojen ja vähäisten resurssien vuoksi.
Psykoterapeuttien koulutus maksaa kymmeniä tuhansia euroja, vaikka juuri heitä tarvitsemme. Koulutus pitäisi saada edullisemmaksi, jotta koko yhteiskunta voisi hyötyä lopputuloksesta. Tarvitsemme psykoterapeutteja auttamaan mielenterveysongelmien haasteissa.
Meidän on panostettava mielenterveyspalveluihin, jotta yhteiskunta voi hyvin.
Meri Lust
Nuoriso-ohjaaja
Tampereen Vihreiden kuntavaaliehdokas
Minulla on kotona kahdeksannella luokalla saatu Hymy-veistos. Säilytän sitä kaapin päällä, mustassa häkissä. Laitoin alun perin veistoksen häkkiin sitä sen enempää miettimättä. Eräs ystäväni kuitenkin kysyi, miksi minulla on Hymy-veistos häkissä. Vastasin hänelle sen olevan symboli roolin vangiksi jäämisestä. Kerroin veistoksen kasvaneen hymyilevään muottiin, jonka vanki hän kokee nyt olevansa. Vasta tämän sanottuani tajusin, että sehän on aivan totta.
Läheisten kohdalla on joskus todella vaikea tietää, miten he voivat. Vaikka joku olisi ”aina hymyilevä, reipas ja ahkera” tai ”pärjää aina niin hyvin”, saattaa todellisuus olla jotain aivan muuta. Tämä Positiivinen Päivänsäde saattaakin olla masentunut ja ahdistunut, murehtia jatkuvasti sitä, mitä muut hänestä ajattelevat ja ylisuorittaa vielä silloinkin, kun ei enää jaksa.
Vaikka kehujat tarkoittavat varmasti hyvää, saattaa näistä toistuvista kommenteista muodostua vangitseva rooli. Positiivinen Päivänsäde voi ajatella tuottavansa pettymyksen muille, jos ei täytä näitä häntä leimaavia odotuksia.
Todellisuudessa Positiivisen Päivänsäteen läheiset haluaisivat varmasti kuulla, mitä hänelle oikeasti kuuluu. He tuskin kääntäisivät selkäänsä, vaikka joku päivä ei jaksaisikaan hymyillä ja suorittaa. Alkuun he saattaisivat toki hämmästyä, jos eivät ole tulleet ajatelleeksi, mitä pinnan alla kytee. Mutta lopulta he ovat varmasti tyytyväisiä siihen, että tietävät totuuden. Kuitenkin, jos jostakusta oikeasti välittää, niin välittää nimenomaan siitä ihmisestä eikä hänen teoista ja suorituksista.
Tiedän, että omasta jaksamisesta kertominen voi olla todella vaikeaa. Mutta tiedän myös, kuinka valtavan tärkeää se on. Tiedän sen sekä tulevana terveydenhuollon ammattilaisena, että tällaisena Positiivisena Päivänsäteenä – Hymy-veistoksena, joka on onnekseen löytänyt ulospääsyn häkistä.
Mielenterveysviikkoa vietetään 15. – 22.11.2020 teemalla Mistä tietää?
Mistä tietää, että on aika hidastaa tai että ei voi hyvin? Usein sen tietää jo siitä, että asiaa miettii. Tällöin on oikein hakea apua. Mikään syy avun hakemiseen ei ole liian pieni, eikä koskaan ole liian myöhäistä tai aikaista hakea apua.
Mistä tietää, että läheinen ei voi hyvin? Sitä voi olla hyvinkin vaikea tietää, jos toiselle on kehittynyt esimerkiksi tarve peitellä todellista vointiaan. Mutta se, mitä voit läheisen eteen tehdä, on kysyä, mitä hänelle kuuluu? Voit myös kertoa, että sinä välität.
Mistä sitä apua sitten voi hakea? Valtakunnallisesti esimerkiksi mtkl.fi, Tukinet.net, Sekasin-chat, mieli.fi, Kriisipuhelin (09 2525 0111) ja mielenterveystalo.fi. Tampereella sinua auttaa esimerkiksi Kriisikeskus Osviitta ja Ensiohjaus Ensio. Monissa palveluissa apua voi saada anonyymisti ja maksuttomasti ja niihin voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä joko itse avun tarvitsija tai hänen läheinen.
Mielenterveys koskettaa meitä kaikkia. Pidetään huolta itsestä ja toisistamme.
Ella Helenius
Opiskelija
Tampereen Vihreiden kuntavaaliehdokas
Terapiakeskus Vastaamon tietomurto nosti mielenterveystyön kertaheitolla koko kansan huulille. Tietomurron uhreille osoitettiin tukea laajalla rintamalla, kuten oikein onkin, ja monet rohkeat yksilöt olivat valmiita kertomaan joutuneensa tietomurron kohteeksi tai kiristyksen uhriksi. Samalla laitettiin pystyyn useita sosiaalisen median kampanjoita, kuten En lue, en jaa ja #terapiassatavataan.
Hyvää tarkoittavat kampanjat tulevat kuitenkin paljastaneeksi ne tarinat ja narratiivit, joiden varaan mielenterveystyö rakentuu. On selvää, että jokainen haasteita kohdannut ihminen on yhtä arvokas, eikä terapiaan voi hakeutua vääristä syistä. Samalla on kuitenkin huomattava, että etuoikeudet ja yhteiskunnalliset valtarakenteet vaikuttavat aina mielenterveydestä käytävään keskusteluun ja mielenterveyspalveluihin.
Voimaantumiseen ja voittamiseen keskittyvä mielenterveystarina on etuoikeutettu ja keskiluokkainen. Terapiassa voivat tavata muusikot, juontajat, poliitikot ja vaikuttajat, joiden taistelu mielenterveyden häiriöiden kanssa voidaan kehystää selviämiskertomukseksi, jossa kuilusta noustaan vahvempana ja parempana yksilönä. Lehtien sivuilla herkkiä ja henkilökohtaisia aiheita kuvataan, kun on selvää, että vaikeudet on jo voitettu.
Usein kuultu ohje on, että jokaisen vain pitäisi mennä terapiaan ilman pelkoa tai häpeää. Voittajanarratiivissa on kuitenkin perustavanlaatuisia ongelmia: me kaikki emme todellakaan tapaa yhdenvertaisina terapiassa. Koska voittajanarratiivi antaa ymmärtää, että kaikesta selviää sen kuin vain menee terapiaan, tulee mielenterveyden hoitamisesta yksilön ongelma. Narratiivi ei siis ota huomioon sitä, ettei avun ja palveluiden piiriin pääseminen ole kaikille yhtä helppoa ja kiinni vain häpeän kulttuurin ylittämisestä. Jonot opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden piiriin ovat niin pitkät, että moni jättää edes soittamatta YTHS:lle. Terapiakäynnit ovat kalliita ja monenlaisia resursseja vaativia, eikä keskiluokkainen ja valkoinen terveydenhuolto usein osaa kohdata vähemmistöjä. Monilla ei yksinkertaisesti ole varaa sairastaa.
Samalla unohtuu, etteivät kaikki meistä hae apua, jotta luova mieli voisi taas avata solmuja huikeilla tavoilla, eikä jokaisen potilaskertomuksella tosiaan voimaannuta. Näiden ajatusten nostaminen keskiöön voi pahimmillaan sekä työntää entistä syvemmälle marginaaliin ne, joiden tarina ei noudata sankaritarinan kaavaa, että tehdä terapian konseptista entistä kaukaisemman niille, joita keskiluokkainen voimaantuminen ei koske.
Sankaritarinoiden sijaan me tarvitsemme monipuolista puhetta mielenterveydestä, sen hoitamisesta ja häiriöistä. Vielä enemmän me tarvitsemme hyvin resursoituja, matalan kynnyksen palveluita, jotka ovat helposti saavutettavia ja jossa yhdenvertaisuus on keskiössä. Mielenterveystyön kriisiä ei kuulu ratkaista yksilön resursseilla, vaan yhteiskunnan vahvalla turvaverkolla.
Vilma Järvisalo
Opiskelija
Tampereen Vihreiden kuntavaaliehdokas
Mielenterveyden edistämisen on tärkeää paitsi inhimillisistä, myös taloudellisista syistä. Mielenterveysongelmien, kuten muidenkin terveysongelmien, ennaltaehkäisy on helpompaa, humaanimpaa ja kustannustehokkaampaa kuin niiden hoitaminen. Siksi laadukkaita mielenterveyspalveluita pitää tarjota kaikille niitä tarvitseville. On paljon tilanteita, joissa mielenterveyspalvelut ovat paras tapa vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin, mutta jaksamista ja mielenterveyttä voidaan tukea myös muilla tavoin, kuten tarjoamalla konkreettista apua erilaisissa elämäntilanteissa.
Mielenterveysongelmia voi tulla missä elämänvaiheessa tahansa, mutta erityisesti kuormittavat elämänvaiheet altistavat mielenterveysongelmille. Näihin kuormittaviin tilanteisiin tulisi puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tyypillinen kuormittava vaihe elämässä voi, kaikessa ihanuudessaankin, olla vauvan tulo perheeseen. Vauvan syntymä mullistaa elämän, eikä vauva-arjen raskauteen voi aina valmistautua. Hormonit voivat vaikuttavat mieleen tai vauva saattaa valvottaa ja vaatia jatkuvaa huomiota. Tällöin neuvolatyön merkitys korostuu.
Neuvola on parhaimmillaan perheen rinnallakulkija. Neuvolasta osataan ohjata oikean palvelun piiriin tai järjestetään tarvittaessa aika vaikkapa neuvolapsykologille matalalla kynnyksellä. On tärkeää, että neuvolan työntekijä tuntee perheen, ja että hänelle uskaltaa puhua myös erilaisista vaikeuksista. Neuvolan tuttuun työntekijään pitäisikin mielestäni saada yhteys hyvin matalalla kynnyksellä. Itse koen hankalana ja yhteydenottokynnystä nostavana tekijänä neuvoloiden yhtenäiseen, ajanvaraus- ja neuvontapuhelinpalveluun siirtymisen, kun aiemmin omalle työntekijälle pystyi jopa lähettämään tekstiviestin vaikka keskellä yötä (ja tunnustan itsekin näin eräänä epätoivoisena aamuyönä imetyksen kanssa tuskaillessani tehneeni).
Eräs monia lapsiperheitä kuormittava ongelma ovat nukkumisongelmat. Jos riittävää tukiverkkoa ei ole, vanhemmalle ei jää välttämättä aikaa palautua tai nukkua. Ja kun valvomista on jatkunut tarpeeksi kauan, ei uni välttämättä enää tule vanhemmallekaan. Olin itse neljä vuotta sitten tällaisessa tilanteessa. Vaikka myös puolisoni ja läheiseni hoitivat esikoistani, krooninen väsymys ja jatkuva valppaana oleminen veivät voimat. Tuolloin sain apua Tampereen lapsiperheiden kotipalvelusta, josta ihana hoitaja kävi pari kertaa hoitamassa vauvaa. Vaikka en tarvinnutkaan apua tuolloin enempää, pelkkä tietoisuus palvelun olemassaolosta auttoi. Tätäkin palvelua tulisi mielestäni kehittää entistä ennaltaehkäisevämpään suuntaan, sillä tällä hetkellä kriteereissä painottuvat jo olemassa olevat vaikeudet. Kaupungin tulisi kehittää myös varsinaisiin uniongelmiin vastaavia palveluita.
Aina jaksamista ja arkea tukevat palvelut eivät riitä, vaan on paljon tilanteita, joissa mielenterveyspalvelut ovat paras tapa vaikuttaa ihmisen ja hänen perheensä hyvinvointiin. Mielenterveyspalveluiden erityisenä piirteenä näyttäisi olevan, että palveluita pitäisi osata etsiä, hakea ja jonottaa silloin, kun voimavarat ovat muutenkin vähissä. Väsynyt tai vaikka vain lievistäkin mielenterveysongelmista kärsivä vanhempi voi kerätä monta päivää voimia ja rohkeutta ottaa yhteyttä terveydenhoitopalveluihin. Silloin on tärkeää, että apua saa jo ensimmäisellä yhteydenotolla. Apua tulee saada myös riittävän nopeasti ja avun tulee keskittyä syiden, ei ongelmien hoitoon. Panostus mielenterveysongelmien hoitoon on panostus tulevaisuuteen. Hyvinvoiva vanhempi tarkoittaa myös paremmin voivia lapsia.
Mirja Salmijärvi
Arkkitehti
Tampereen Vihreiden kuntavaaliehdokas
