Iidesjärveltä hävitetään luonnon sijaan vieraslajit, luvattomat nuotiopaikat ja varastoalueet

Iidesjärveltä hävitetään luonnon sijaan vieraslajit, luvattomat nuotiopaikat ja varastoalueet

Iidesjärven kaava hyväksyttiin Tampereen kaupunginvaltuustossa yksimielisesti maanantaina 24.8. Kaavaa valmisteltiin pitkään ja hartaasti, ja valmistelua ohjasi ennen kaikkea luonnon monimuotoisuuden edistäminen.

Alueella kasvillisuuden monipuolisuutta tullaan lisäämään puuttumalla vanhan kaatopaikan alueella olevaan vieraslajiongelmaan ja ennallistamalla nykyisiä varastoalueita niityiksi. Lisäksi suunnitelmassa on istuttaa alueelle noin 300 uutta puuta. Nykytilanteeseen verrattuna kasvillisuus tulee lisääntymään ja monimuotoistumaan merkittävästi.

Keskustelua ovat herättäneet myös alueelle tulevat toiminnot. Leikki- ja kuntoilupaikka, piknik-alue sekä nuotiopaikka tulevat vanhoille varastoalueille, eikä niiden alta raivata jo olemassa olevaa luontoa. Tällä hetkellä kaava-alueelta löytyy ainakin kolme luvatonta nuotiopaikkaa, joten on järkevää, että luvatonta tulentekoa pyritään ohjaamaan luvalliselle ja paloturvalliselle paikalle. Käyttö- ja hoitosuunnitelmaa laadittaessa tullaan myös arvioimaan sitä, miten toiminnot vaikuttavat alueen luontoon, ja tarvittaessa niiden rakentamista arvioidaan uudelleen. Uuden lintutornin kohdalla tullaan vastaavasti tarkempaa sijaintia täsmentämään, kun sen rakentaminen tulee ajankohtaiseksi.

Yleissuunnitelman hinta-arvio on noin 6,6 miljoonaa, mutta suunnitelmaa toteutetaan osissa ja hanke tulee kestämään useamman vuoden. Esimerkiksi Lampipuiston leikkipaikan annetaan tulla tiensä päähän ennen uuden leikkialueen rakentamista.

Valitettavasti Iidesjärven ympärillä käydyssä keskustelussa on herännyt väärinkäsitys, että kaavan hyväksyminen tarkoittaisi luontoarvojen romahtamista. Tarkoituksena on kuitenkin hävittää luonnon sijaan vieraslajit, luvattomat nuotiopaikat ja varastoalueet.

Laura Vänskä

ympäristösuunnittelija, kaupunginvaltuutettu (vihr.), Tampereen Vihreiden toinen puheenjohtaja

Kauppi-Niihamasta mahdollisimman laaja ja yhtenäinen virkistys- ja luonnonsuojelualue

Kauppi-Niihamasta mahdollisimman laaja ja yhtenäinen virkistys- ja luonnonsuojelualue

Tampereen vihreä valtuustoryhmä vaatii, että Kauppi-Niihamaan on laadittava tulevassa luonnonsuojeluohjelmassa mahdollisimman laaja ja yhtenäinen virkistys- ja luonnonsuojelualue. Valtuusto käsittelee tänään vihreän valtuustoryhmän, sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän ja vasemmistoliiton valtuustoryhmän jättämää valtuustoaloitetta Kauppi-Niihaman suojelemiseksi. 


“Virkistys- ja luonnonsuojelualue ei tarkoita alueen museointia vaan sitä, että myös tulevat sukupolvet voivat nauttia alueesta”, sanoo vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Mirja Salmijärvi. “Kauppi-Niihamaan on mahdollista laatia laaja virkistys- ja luonnonsuojelualue, jossa alueen arvokasta luontoa suojellaan, mutta joka myös mahdollistaa edelleen kuntalaisten virkistymisen alueella. Suojelu on siis satsaus kaupunkilaisten hyvinvointiin ja samalla turvataan myös alueen virkistyskäyttömahdollisuudet”, Salmijärvi huomauttaa.

“Kauppi-Niihaman mahdollisimman laaja suojelu tarkoittaisi, että se olisi yksi Etelä-Suomen suurimmista suojelualueista. Laaja suojelu antaisi myös luonnolle tilaa ja rauhaa monimuotoistua entisestään”, toteaa yksi aloitteen laatijoista, varavaltuutettu Tiina Mikkonen. “Kauppi-Niihaman virkistys- ja luonnonsuojelualueen perustaminen on konkreettinen toimenpide luontokadon torjumiseksi”, Mikkonen sanoo. “Virkistys- ja luonnonsuojelualueessa on myös kysymys maineesta ja uskottavuudesta; tehdäänkö Tampereella konkreettisia toimia luontokadon torjumiseksi vai jääkö asia vain juhlapuheiden tasolle?” Mikkonen kysyy. 

Tampereen Vihreiden pormestariehdokkaaksi pyrkii viisi hakijaa

Tampereen Vihreiden asettama takaraja yhdistyksen pormestariehdokaskisaan ilmoittautumisessa umpeutui eilen. Määräaikaan mennessä ilmoittautuivat Olga Haapa-aho, Jaakko Mustakallio, Olli-Poika Parviainen, Oke Rouhe ja Jaakko Stenhäll. Ehdokkaina on kokeneita politiikan konkareita ja myös tuoreita kasvoja. 

– Olemme valtavan onnellisia siitä, kuinka paljon kiinnostusta vihreiden pormestariehdokkuus herätti, toteaa Tampereen Vihreiden puheenjohtaja Mira Isomäki. 

– Hyvin sujunut ehdokashankinta ja saavutuksemme Tampereen kuntapolitiikassa ovat varmasti olleet osasyynä siihen, miksi pormestariehdokkuudesta kiinnostuneiden määrä on näin suuri, miettii Tampereen Vihreiden puheenjohtaja Juhana Suoniemi. 

– On aivan päivänselvää, että lähdemme ensi keväänä tavoittelemaan tosissamme Tampereen suurimman puolueen asemaa ja siten myös pormestarin paikkaa. Näiden ehdokkaiden joukossa on valtavasti paitsi osaamista myös näkemystä siitä, miten Tamperetta tulisi ohjata ja kehittää, jotta se olisi meille kaikille Suomen paras kaupunki elää, puheenjohtajat toteavat.

Tampereen Vihreät järjestää pormestariehdokkaasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen ja päättää ehdokkaan nimeämisestä 23.1.2021 järjestettävässä yleiskokouksessa. 

Ehdokkaat:

Olga Haapa-aho, 32, valtuustoryhmän puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysturvan asiantuntija

Jaakko Mustakallio, 33, vihreiden varapuheenjohtaja, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, KTM

Olli-Poika Parviainen, 40, MSc, valtiosihteeri

Oke Rouhe, 52, talousasiantuntija

Jaakko Stenhäll, 36, apulaispormestari, diplomi-insinööri

Lisätietoja:

Tuuli Tomperi, Tampereen Vihreiden vaalipäällikkö, puh. 044 493 7259

 

Liian monta puhelua

Olen liian monta kertaa joutunut soittamaan päivystykseen, kun mielenterveysapua ei ole ollut saatavilla. Tampereelle muuttaessani jouduin liian pitkään odottamaan lääkärin puhelinsoittoa. Tiesin, että minulle oli tehty lähete. Nyt odotin, että pääsisin jatkamaan siitä, mikä Seinäjoella jäi muuttamisen vuoksi kesken. Viikoittainen apu harveni kuukausittaiseksi. Se oli liian harvoin keskivaikean masennuksen kanssa. Jouduin soittamaan monia kertoja päivystykseen saadakseni apua, sillä oman mielenterveyslääkärin luo pääsy kesti monta viikkoa. Tämäkin tuntui vaikealta, sillä päivystyksessä ei ikinä tiedä, millainen hoitaja tulee vastaan. Ymmärtääkö hän yhtään mielenterveysasioista? Osaako hän auttaa minua samalla tavalla kuin auttaisi jotain toista esimerkiksi murtuneen sormen kanssa? Suurimmaksi osaksi apu on ollut hyvää, mistä olen kiitollinen. Mutta nämä auttavat vain hetkellisesti. Mielenterveyslääkärille kestää yhä liian pitkään saada aikaa. Kohta olen soittamassa jälleen apua ja vien turhaan resursseja päivystyksestä.

Mikä neuvoksi?

Yhä enemmän sairauspoissaoloja kirjoitetaan mielenterveysongelmien vuoksi. Alle 35-vuotiailla mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy sairauspoissaoloihin. Mielenterveyden takia työkyvyttömyyseläkkeellä on lähes 60 000 ihmistä. Mielenterveyspalveluihin täytyy panostaa ja laittaa enemmän resursseja, jotta apu olisi helpommin ja nopeammin saatavilla. Jos joku voi huonosti, ei ole oikein, että apua saa vasta viikkojen päästä. Mielenterveysapua pitää saada nopeammin, jotta ongelmat eivät pahene entisestään ja moninkertaistu pitkien jonojen ja vähäisten resurssien vuoksi.

Psykoterapeuttien koulutus maksaa kymmeniä tuhansia euroja, vaikka juuri heitä tarvitsemme. Koulutus pitäisi saada edullisemmaksi, jotta koko yhteiskunta voisi hyötyä lopputuloksesta. Tarvitsemme psykoterapeutteja auttamaan mielenterveysongelmien haasteissa.

Meidän on panostettava mielenterveyspalveluihin, jotta yhteiskunta voi hyvin.

Meri Lust

Nuoriso-ohjaaja

Tampereen Vihreiden kuntavaaliehdokas

Mistä tietää?

Minulla on kotona kahdeksannella luokalla saatu Hymy-veistos. Säilytän sitä kaapin päällä, mustassa häkissä. Laitoin alun perin veistoksen häkkiin sitä sen enempää miettimättä. Eräs ystäväni kuitenkin kysyi, miksi minulla on Hymy-veistos häkissä. Vastasin hänelle sen olevan symboli roolin vangiksi jäämisestä. Kerroin veistoksen kasvaneen hymyilevään muottiin, jonka vanki hän kokee nyt olevansa. Vasta tämän sanottuani tajusin, että sehän on aivan totta.

Läheisten kohdalla on joskus todella vaikea tietää, miten he voivat. Vaikka joku olisi ”aina hymyilevä, reipas ja ahkera” tai ”pärjää aina niin hyvin”, saattaa todellisuus olla jotain aivan muuta. Tämä Positiivinen Päivänsäde saattaakin olla masentunut ja ahdistunut, murehtia jatkuvasti sitä, mitä muut hänestä ajattelevat ja ylisuorittaa vielä silloinkin, kun ei enää jaksa.

Vaikka kehujat tarkoittavat varmasti hyvää, saattaa näistä toistuvista kommenteista muodostua vangitseva rooli. Positiivinen Päivänsäde voi ajatella tuottavansa pettymyksen muille, jos ei täytä näitä häntä leimaavia odotuksia.

Todellisuudessa Positiivisen Päivänsäteen läheiset haluaisivat varmasti kuulla, mitä hänelle oikeasti kuuluu. He tuskin kääntäisivät selkäänsä, vaikka joku päivä ei jaksaisikaan hymyillä ja suorittaa. Alkuun he saattaisivat toki hämmästyä, jos eivät ole tulleet ajatelleeksi, mitä pinnan alla kytee. Mutta lopulta he ovat varmasti tyytyväisiä siihen, että tietävät totuuden. Kuitenkin, jos jostakusta oikeasti välittää, niin välittää nimenomaan siitä ihmisestä eikä hänen teoista ja suorituksista.

Tiedän, että omasta jaksamisesta kertominen voi olla todella vaikeaa. Mutta tiedän myös, kuinka valtavan tärkeää se on. Tiedän sen sekä tulevana terveydenhuollon ammattilaisena, että tällaisena Positiivisena Päivänsäteenä – Hymy-veistoksena, joka on onnekseen löytänyt ulospääsyn häkistä.

Mielenterveysviikkoa vietetään 15. – 22.11.2020 teemalla Mistä tietää?

Mistä tietää, että on aika hidastaa tai että ei voi hyvin? Usein sen tietää jo siitä, että asiaa miettii. Tällöin on oikein hakea apua. Mikään syy avun hakemiseen ei ole liian pieni, eikä koskaan ole liian myöhäistä tai aikaista hakea apua.

Mistä tietää, että läheinen ei voi hyvin? Sitä voi olla hyvinkin vaikea tietää, jos toiselle on kehittynyt esimerkiksi tarve peitellä todellista vointiaan. Mutta se, mitä voit läheisen eteen tehdä, on kysyä, mitä hänelle kuuluu? Voit myös kertoa, että sinä välität.

Mistä sitä apua sitten voi hakea? Valtakunnallisesti esimerkiksi mtkl.fi, Tukinet.net, Sekasin-chat, mieli.fi, Kriisipuhelin (09 2525 0111) ja mielenterveystalo.fi. Tampereella sinua auttaa esimerkiksi Kriisikeskus Osviitta ja Ensiohjaus Ensio. Monissa palveluissa apua voi saada anonyymisti ja maksuttomasti ja niihin voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä joko itse avun tarvitsija tai hänen läheinen.

Mielenterveys koskettaa meitä kaikkia. Pidetään huolta itsestä ja toisistamme.

Ella Helenius

Opiskelija

Tampereen Vihreiden kuntavaaliehdokas