Jäsenkirje 1/2015

Tavin jäsenkirje 1/2015

jakelu Pirkanmaan jäsenille (lähde: puolueen jäsenrekisteri). Kirjettä saa jakaa eteenpäin.

Vaalivoitto – nyt jos koskaan

Vaaleihin on vain alle 70 päivää. Pirkanmaan Vihreät ovat nimenneet 17 ehdokasta. Uusimmat ehdokkaat nimettiin keskiviikkona, ja vihreän ehdokasjoukon kirkkaana kärkenä on vihreän politiikan konkari Satu Hassi.

Vihreiden kattoteemat ovat ympäristö, työllisyys, köyhyys ja koulutus. Puhdas suomalainen luonto tarvitsee puolustajia ja ilmastonmuutos pysäyttäjiä. Työmarkkinoiden muuttuessa tarvitaan uudenlaista tukea ja uudistuksia, joilla työnteko on kannattavaa. Oikeisto vaatii kaikilta kykyä sopeutua, vaikka kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla ei ole enää mistä antaa. Suomen parasta koulua ei rakenneta säästötalkoilla.

Vihreiden lähdettyä hallituksesta on jo ehditty panostaa ydinvoimaan kotimaisen uusiutuvan energian kustannuksella ja pysäyttää yhteisymmärryksessä edennyt soidensuojeluohjelma. Samoin jäljelle jäävät ministerit ovat talven mittaan ehdotelleet lukukausimaksuja, peruneet kalkkiviivoilla kotihoidontuen uudistuksen, joka olisi tasa-arvoistanut työelämää ja torpanneet translain etenemisen. Viimeisimpänä talousvaliokunnassa vihreät jäi yksin ilmastolain kanssa.

Puolueiden välillä on eroja. Kun kaikki puolueet haluavat profiloitua ympäristö- ja tasa-arvopuolueina, kannattaa katse suunnata lupauksista tekoihin. Vihreät voi ylpeänä seistä paitsi sanojensa myös tekojensa takana. Äänelläsi tehdään sitä, mitä luvataan. Nyt jos koskaan – kuten vaalislogan kuuluu – on tarvetta vihreälle politiikalle.

Pirkanmaalla tavoitteemme on saada läpi kaksi kansanedustajaa. PirVi on nyt asettanut 17 ehdokasta 19:stä. Erinomaisen ehdokasjoukon terävä kärki on Satu Hassi. Tämä parantaa asetelmiamme entisestään. Jos gallupeja on uskominen, näissä vaaleissa meillä on kaikki mahdollisuudet vaalivoittoon. Ilman työtä ei kuitenkaan saavuteta mitään. Meidän on levitettävä vihreää viestiä näkyvästi ja kuuluvasti, tarjottava konkreettisia ratkaisuja ja mentävä sinne, missä on ihmisiä.

Nyt jos koskaan onkin paras hetki tulla mukaan vaalityöhön. Vaalityöhön ahkerasti viime vuodet osallistuneena uskallan sanoa, että vaalit ovat ihmisen parasta aikaa. Vaalien alla saa tavata erilaisia ihmisiä ja huomata, että tekemällämme työllä on todella väliä. Vaaleissa pääsee puhumaan politiikkaa.

Jos joku vihreistä ehdokkaista tekee sinuun erityisesti vaikutuksen, ota yhteyttä tämän tukiryhmään ja lähde tekemään kampanjaa. Jos taas haluat auttaa yleisesti, voit tulla esimerkiksi vaalimökille päivystämään vaalikevään loppusuoralla, jakaa vaalilehteä tai auttaa tapahtumien järjestämisessä.

Kaikki työ äänten eteen on arvokasta. Kaikille halukkaille myös löytyy mielekästä tekemistä. Voit tehdä juuri sen verran kuin pystyt ja haluat, kunhan kaikki tekevät edes vähän.

Eniten ihmisten äänestyspäätökseen vaikuttaa se, että suositus on tullut tutulta. Helpoimmillaan voit siis auttaa jo sillä, että suosittelet jotakuta ehdokkaistamme tutullesi, perheenjäsenelle tai työkaverille.

Vaalit ovat kerran neljässä vuodessa, mutta vaalien välillä päätetään siitä, millaisten arvojen pohjalta Suomea rakennetaan. Nyt jos koskaan on aika tehdä Suomesta tasa-arvon ja kestävän kasvun mallimaa, jossa jokaisella on tilaa elää.

Ville Hämäläinen

Piirin puheenjohtaja

Pirkanmaan vihreät ehdokkaat ovat saaneet jo hyvin lahjoituksia. Rahallinen tuki pitää kampanjan esillä vaalien tärkeimmillä viikoilla. Esimerkiksi 30 eurolla saa jo tolppamainoksen tai 100 euroa auttaa mukavasti lehtimainoksen suhteen https://lahjoita.vihreat.fi

Tule tapaamaan ehdokkaita ravintolapäivänä

Pirkanmaalaiset ehdokkaat tarjoavat su 15.2.  erilaisia herkkuja niin Tampereella, Nokialla kuin Ylöjärvelläkin. Valitse suosikkisi tai vieraile vaikka kaikissa. Tämä on hyvä tilaisuus tavata ehdokkaita ja vaikka liittyä yhteen tai useampaan tukiryhmään!Maija Kajan, Heli Piirainen ja Antti Tomminen sekä Ravintola vihreä Brunssi

Jaakku Mustakallio ja Restaurant los perros calientes

Jaakko Stenhäll ja Jaakon kaakaokahvila 

Minna Sorsa ja Art café restaurant

Antti Tomminen myös Lähiruokaa vai lautasellinen mysteerejä

Kaikki Pirkanmaan ehdokkaat löydät osoitteesta http://www.pirvi.fi/eduskuntavaaliehdokkaat/ . Sivulla linkit ehdokkaiden kotisivuille. Käy valitsemassa omasi tai vaikka useampi ja liity tukiryhmiin!

Mukavaa  ja mielenkiintoista vaalikevättä kaikille!

Tarja Virtanen

Tampereen Vihreät ry

 

Vierailu eduskuntaan ja puoluetoimistolle

to 19.2. klo 9.00-20.00

Vierailu vihreiden puoluetoimistolle ja eduskuntaan.

klo 11.30-12.30 Vierailu puoluetoimistolla

Järjestöpäällikkö Ville Tuominen

klo 12.40-13.15  Kansaneudustajan työ ( tai muu vastaava tietoisku)

klo 13.15-14.20  Lounas            

Klo 14.30 – 15.30  Tutustuminen eduskuntaan

klo 16.00-17.00 Eduskunnan kyselytunti, lehterillä

Klo 17.00-18.00 Oras Tynkkynen, vihreiden ryhmähuone

Osallistumismaksu 5€ /hlö kerätään bussissa. Ilmoittautumiset nettilomakkeen kautta

Kunnallinen päätöksenteko I

to 5.3. klo 17.30-19.30 Kehräsaaren kuppi,

Kehräsaari, B-talo

klo 17.30-18.15 Kunnallisen päätöksenteon rakenne, miten saan äänen kuuluviin?

Anna-Kaisa Heinämäki, kaupunginvaltuutettu

klo 18.15-18.30 Keskustelua, kysymyksiä

klo 18.30-19.15 Yhteistyö muiden puolueiden kanssa

Jaakko Mustakallio, kaupunginvaltuutettu

klo 19.15-19.30 Keskustelua, kysymyksiä

Klo 19.30- Iltakoulu, Ravintola 931, Kehräsaari vapaata keskustelua illan aiheista.

Ylimäräinen yleiskokous

              Hallituksen kokous                    

ke 11.3. klo 18.00, Ravintola Telakka,

Tullikamarin aukio 3

Tampereen vihreät ry:n hallitus kokoontuu kokoontuu kerran kuukaudessa.

Maaliskuun hallituksen kokous pidetään ravintola Telakalla.

Hallituksen kokoukset ovat kaikille jäsenille avoimia, tervetuloa tutustumaan vihreiden toimintaan!

Vierailu Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen

to 19.3. klo 17-20  Tarastenjärvi

Tutustuminen Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen, osallistumismaksu 2 euroa/hlö kerätään bussissa. Ilmoittaudu vierailulle nettilomakkeen kautta. Vierailu on kaikille avoin.

klo 17.00 Lähtö Keskustorilta

klo 17.30 -19.30 Tarastenjärven esittely

kiertoajelu Tarastenjärven alueella

luento Tarastenjärven toiminnasta
kysymyksiä ja keskustelua aiheestaklo 20.00 Paluu Keskustorille

Tarkemmat tiedot ja lisää tapahtumia nettisivuilta tulevia tapahtumia osiossa.

 

Tampereen Vihreät – https://www.tampereenvihreat.fi

 

Jäsenkirje 8/2014

Tavin jäsenkirje 8/2014

jakelu Pirkanmaan jäsenille (lähde: puolueen jäsenrekisteri). Kirjettä saa jakaa eteenpäin.

Politiikkakoulusta mielenkiintoista sisältöä Pirkanmaan jäsenistölle

Tampereen vihreiden ensimmäinen Politiikkakoulu starttaa tammikuussa 2015. Avajaistilaisuus järjestetään valtuustosalissa torstaina 15.1.2015. Kaksi kertaa kuussa järjestettävä Politiikkakoulu on mahdollisuus tutustua vaikuttamiseen, politiikkaan ja politiikan tekijöihin.

Politiikkakoulu on avoin kaikille vehreästi ajatteleville, eikä osallistuakseen tarvitse olla Vihreiden jäsen. Osallistua voi vain yksittäiselle kerralle tai vaikka jokaiselle. Pääntöisesti ennakkoilmoittautumisia ei tarvita (poikkeuksia voivat olla esimerkiksi vierailukohteet ja retket).

Politiikkakoulu tarjoaa kohtaamisia sekä kokemuksia mielenkiintoisista aiheista, ja sisältää vihreiden vaikuttajien tapaamisia, tutustumista erilaisiin kohteisiin, käynnin eduskunnassa sekä vaikuttamista avaavia luentoja järjestöpolitiikassa toimimisesta aina EU-päätöksenteon kiemuroihin.

Politiikkakoulun tilaisuudet ovat muutamia kohdevierailumatkoja lukuun ottamatta maksuttomia, ja niitä järjestetään kahdesti kuussa, yleensä torstai-iltaisin kello 17:30 – 19:30. Monesti varsinaisen tilaisuuden jälkeen jatketaan vielä heti perään Iltakoululla, jossa on mahdollisuus syventää päivän aiheita sekä keskustella Politiikkakoulun vieraiden ja valmentajien kanssa.

Politiikkakoulu on jotain aivan uutta. Sen yksi tärkeistä merkityksistä on tarjota Sinulle Pirkanmaan vihreiden jäsenenä mahdollisuus kokea ja kohdata paikallisia, valtakunnallisia sekä EU-tason vihreitä vaikuttajia, kuulla heidän kertomanaan tarinoita politiikan arjesta ja päästä kysymään. Koulu-nimestä huolimatta tilaisuuksissa panostetaan kohtaamiseen ja kokemiseen. Ennakkotietoja tai osaamista ei tarvita.

Oletko Sinä tulevaisuuden vihreä vaikuttaja?

Tampereen vihreät tarjoaa lisäksi ryhmälle kiinnostuneita mahdollisuuden syventää osaamistaan lisäohjattuna valmennusryhmänä, joka on erityisen hyvä mahdollisuus paikallisesta tai valtakunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneelle syventää osaamistaan ja valmistautua esimerkiksi tuleviin vaaleihin.

Valmennusryhmän osallistujille on tarjolla muun muassa käsiteltävien aiheiden syvempää avaamista, henkilökohtaista valmennusta ja Politiikkakoulun jatkona henkilökohtaista mentorointia kokeneen vihreän vaikuttajan kanssa. Valmennusryhmään hakevan tulee lähtökohtaisesti olla jonkin vihreän järjestön jäsen.

Valmennusryhmään voi hakea mukaan ottamalla yhteyttä Tampereen vihreiden toiminnanjohtaja Tarja Virtaseen (tarja.virtanen@vihreat). Ilmoittautumisen yhteydessä pyydän Sinua lyhyesti kertomaan itsestäsi ja kiinnostuksestasi päästä mukaan valmennusryhmään 9.1.2015 mennessä.

Lisätietoja ja alustavan ohjelman löydät Tampereen vihreiden verkkosivustolla www.tampereenvihreat.fi/politiikkakoulu

Tervetuloa mukaan tutustumaan vaikuttamiseen sekä politiikan kulisseihin!

Ilkka Veiström

Tavin hallituksen jäsen

Mukaan eduskuntavaaleihin!

 

Eduskuntavaaleihin on neljä kuukautta ja kampanjat ovat jo hyvässä käynnissä. Ehdokkaita on nimetty tähän mennessä 15 ja tullaan nimeämään täysi 19 ehdokkaan lista.Lähde mukaan tukiryhmiinÄänestyskopissa voit valita vain yhden, mutta vaalityötä voit tehdä useammallekkin hyvälle ehdokkaalle.Hyvä alku on liittyä ehdokkaan tukiryhmään. Tukiryhmään kuulumalla saat mahdollisuuden olla mukana viemässä ehdokastasi kohti eduskuntaa ja olla varmistamassa että vihreät arvot vapaus, vastuu ja välittäminen näkyvät eduskunnan toiminnassa tulevallakin kaudella.Osoitteesta http://www.pirvi.fi/eduskuntavaaliehdokkaat/ löytyy linkit ehdokkaiden kotisivuille. Käy valitsemassa omasi tai vaikka useampi ja liity tukiryhmiin!

Tarjoa osaamistasi

Olit sitten nettivelho, taitava leipuri tai jonkin alan asiantuntija osaamisellesi löytyy varmasti käyttöä. Mukaan voi myös tulla oppimaan uutta. Ota rohkeasti yhteyttä ehdokkaisiin, yhdistykseesi tai piiriin jos haluat olla tekemässä yleistä vaalityötä.

Yhteistä vaalityötä voi tulla tekemään myös liittymällä tukiryhmiin. Voit jakaa vaalilehteä, keittää kahvia vaalimökillä tai vaikka pystyttää julisteet omalle paikkakunnallesi.

Lahjoita

Kampanjointia eduskuntavaaleissa voit tukea myös lahjoittamalla ehdokkaalle, piirille tai puolueelle. https://lahjoita.vihreat.fi

Tarja Virtanen

Tampereen Vihreät ry

Maanantaimarkkinat

ma 5.1. klo 8.00-16.00,

Keskustori, Tampere

Maanantaimarkkinoilla tukiryhmät jakavat esitteitä ja keskustelevat kaupunkilaisten kanssa. Tavi tarjoaa telttapaikan ja eduskuntavaaliehdokas Heli Piiraisen tukiryhmä tuo teltan paikalle.

Tule torille tapaamaan ehdokkaita tai vaikka jakamaan esitteitä ja mukaan toimintaan.

Halituksen kokous

ti 13.1. klo 18.00, Kehräsaari, B-talo

Tampereen vihreät ry:n hallitus kokoontuu kerran kuukaudessa.

Hallituksen kokous pidetään vihreiden toimistolla Kehräsaaressa.

Hallituksen kokoukset ovat kaikille jäsenille avoimia, tervetuloa tutustumaan vihreiden toimintaan!

Ylimäräinen yleiskokous

            Politiikkakoulun avaus   

to 15.1. klo 18.00 Valtuustosali,

Aleksis Kiven katu 14-16 C, Tampere

klo 18.00-18.40 Politiikkakoulun avaus

Kunnallinen päätöksenteko

Olli-Poika Parviainen,                                           apulaispormestari

klo 18.40-19.10 Keskustelua, kysymyksiä

klo 19.10-19.30 Puheenjohtajien terveiset

Hannele Piitulainen, Tampereen Vihreät

 Ville Hämäläinen, Pirkanmaan Vihreät

 

Vapaaehtoisjohtamisen peruskurssi Tampere

ti 10.2. klo 17.00-20.00 ja

to 12.2. klo 17.00-20.00, Monitoimitalo 13,

Satakunnankatu 13, kokoustila Stenvall

Vision järjetämä vapaaehtoisjohtamisen peruskurssi on tarkoitettu kaikille uusille vapaaehtoisjohtajille, hallituksen jäsenille, työryhmien vetäjille ja muille vapaaehtoistoimintaa organisoiville henkilöille.

Lisätietoja kurssista

Tarkemmat tiedot ja lisää tapahtumia nettisivuilta tulevia tapahtumia osiossa.

Hyvää Joulua

ja

Onnellista Uutta Vuotta 2015

Tampereen Vihreät – https://www.tampereenvihreat.fi

 

Jäsenkirje 7/2014

Tavin jäsenkirje 7/2014

Työntekijäesittely, kunnallissihteeri Noora Hinkkanen

Olen toiminut Tampereen vihreiden kunnallissihteerinä hiukan yli neljä vuotta. Työni on monipuolista ja vaihtelevaa. Pääsääntöisesti huolehdin siitä, että kaupunginvaltuuston kokouksessa ovat paikalla kaikki vihreät kaupunginvaltuutetut. Aina valtuutettu ei kuitenkaan syystä tai toisesta pääse osallistumaan kokoukseen, tällöin tehtävänäni on pyytää varavaltuutettu saliin varsinaisen valtuutetun tilalle.
Tampereella kaupunginvaltuusto kokoontuu kolmetoista kertaa vuodessa, toimitan kokouksen aikana jättämämme valtuustoaloitteet niin kaupunginvaltuuston sihteeristölle kuin paikallismedialle sekä kirjoitan kokouksen kulusta blogia Tampereen vihreiden nettisivuille. Tampereen vihreät luottamushenkilöt kokoontuvat vähintään kerran kuukaudessa yhteiseen kokoukseen, näissä kokouksissa toimin sihteerinä.
 
Kokousten välissä huolehdin siitä, että luottamushenkilöt osallistuvat erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin sekä osallistun tapahtumien järjestelyyn. Vastaanotan hakemukset vapautuviin luottamustehtäviin ja esittelen hakijat valtuustoryhmälle. Torstaisin päivystän Kehräsaaren toimistolla, tervetuloa kahville!

Noora Hinkkanen
valtuustoryhmän sihteeri

Luottamustoimi kaupungin omistaman yhtiön hallituksessa 

Tampereen kaupungilla on valtuuston ja lautakuntien lisäksi lukuisia muita luottamustoimia, joiden edustajat valitaan poliittisin perustein, vaikkei välttämättä aina poliitikkojen joukosta. Itse istun Tampereen Sähkölaitoksen, siis kaupungin omistaman osakeyhtiön hallituksessa.
Koska yritys toimii kilpailluilla markkinoilla ja markkinaehtoisesti, ei hallituksen toiminta ole samalla tavalla julkista kuin esim. kaupunginvaltuuston tai lautakuntien, joiden esityslistat ja pöytäkirjat ovat luettavissa kaupungin internetsivuilta. Yhtiön hallituksessa käsitellään strategiaa, budjettia ja niiden toteutumista, energiamarkkinoita ja niihin liittyviä analyysejä ja ennusteita, investointeja (joista kaupunkilaisillekin näkyvät esim. paraikaa rakenteilla olevat kaukokylmäverkko keskustassa sekä Tammervoiman hyötyvoima- eli jätteenpolttolaitos Tarastenjärvellä), riskienhallintaa, kilpailija-analyyseja, asiakasmäärän, myynnin yms. tekijöiden kehitystä, henkilöstön hyvinvointia, työturvallisuutta ja monia, monia muita asioita. Ymmärtänette, etten kuitenkaan koskaan raportoi toimintaani tai yrityksen kuulumisia tarkemmin vihreiden sähköpostilistalle.
Pyrin osaamisellani ja toiminnallani (myös ympäristöarvoilla!) tuomaan lisäarvoa tälle yritykselle ja myös sitä kautta etua kaikille tamperelaisille. Sen edellytyksenä on aktiivinen perehtyminen sekä toimialaan että johtamisjärjestelmiin. Ajankohtaisinta energia-alalla lokakuussa ovat Tampereella järjestettävät valtakunnalliset Energiamessut monine ammattiseminaareineen. Ehkäpä siellä törmätään!

Kirsikka Siik
kaupunginvaltuutettu ja Tampereen Sähkölaitos Oy:n hallituksen jäsen

Kiinnostaako toimiminen Tavin hallituksessa tai pesti sen puheenjohtajana

Tampereen vihreiden varsinaisten jäsenten hallituskaudet ovat kaksivuotisia ja vuosittain vaihtuu puolet jäsenistä. Varajäsenten paikat ovat vuoden mittaisia. 

Sääntömuutoksen myötä tänä vuonna hallituksen kaikki jäsenet ja puheenjohtajat valitsee yhdistyksen syyskokous la 22.11. kello 17 Media 54 (pieni), Satakunnankatu 18 A, 5. krs.

Hallitukseen valitaan kuudesta kahdeksaan varsinaista jäsentä ja kahdesta neljään varajäsentä. Ensimmäisellä kerralla erovuoro ratkaistaan arpomalla. 

Tavi on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää toiminnallaan vihreitä arvoja, tukea puolueen toimintaa ja lisätä vihreän liikkeen kannatusta Tampereen alueella sekä

yhdistää vihreän arvomaailman omaavia Tampereen asukkaita ja edistää kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia oman elinympäristönsä kehittämiseen.

Tampereen vihreiden hallituksessa pääset suunnittelemaan kaupungin vihreiden toimintaa ja olemaan aitiopaikalla seuraamassa päätöksentekoa sen eri asteissa.

Politiikan lisäksi hallituksesta löytyy tekemistä esimerkiksi järjestöjyrille, kirjoittajille, nettisivueksperteille, kehittäjille ja käytännön organisoijalle.

Tavin hallituksessa toimimisessa on etua oman kunnan vihreän politiikan tuntemisesta ja järjestökokemuksesta.

Kiinnostuksen ilmauksia lyhyellä esittelyllä toivomme sähköpostilistalle tavi@vihreat.fi sekä kopiona tarja.virtanen@vihreat.fi to 20.11. mennessä 

Erityisen tärkeää on hyvä esittely jollet itse pääse kokoukseen!

 
Tarja Virtanen
toiminnanjohtaja

Kaavakävely Eteläpuistossa – 
 tule ja vaikuta 

to 6.11. klo 16.00-18.00, Eteläpuisto 2

Tampereen Eteläpuiston suunnittelu etenee kovaa vauhtia – tule paikalle maastoon kuulemaan suunnitelmista, vaihtoehdoista ja visioista. 

Oppaana kävelyllämme on alueen parissa työskentelevä kaupungin projektiarkkitehti Sakari Leinonen. Mukana myös vihreitä kaupunkipoliitikkoja mm. yhdyskuntalautakunnan varapuheenjohtaja Jaakko Stenhäll. Tule antamaan palautetta ja kertomaan mielipiteesi poliitikoille päätöksenteon evästykseksi. Kokoontuminen Hämeenpuiston eteläpäädyssä (Eteläpuisto 2).Kävelyn jälkeen keskustelua voidaan jatkaa lähistön kahvilassa.

 

Hallituksen kokous

ti 11.11 klo 18.00, Kehräsaari, B-talo

Tampereen vihreät ry:n hallitus kokoontuu kerran kuukaudessa. Marraskuun hallituksen kokous Vihreiden toimistolla Kehräsaaressa. Kokoukset ovat kaikille avoimia, tervetuloa tutustumaan vihreiden toimintaan!

 

            Lapsiperheiden pikkujoulut Monitoimitalolla      

la 15.11. klo 12.00-15.00,  Monitoimitalo 13, Wiwi Lön -sali, 4 krs. Satakunnankatu 13

Lapsiperheiden pikkujoulut Monitoimitalolla. Luvassa mm. piparkakkujen koristelua, jouluaskartelua, rytmirinki ja kasvomaalausta. Tilaisuus on kaikille avoin.

Tarkempi ohjelma nettisivuilla vko 43.

Tilaisuuden järjestää Vastedes ry yhdessä Tampereen Vihreiden kanssa.

Vihreät yhdistykset tutuiksi- 
uusien ilta 

to 20.11. klo 18.00, Ravintola Kahvilla
Aaltosenkatu 31-33

Mikä on Pirvi, ViNo tai Virnu? Entä TasViNa? Miten Vastedes liittyy Vihreisiin? Pohditko lyhenteiden viidakossa mikä olisi sinulle omin Vihreä yhdistys?

Uusille ja ei-niin-uusille aktiiveille, tai vain jäsenyydestä kiinnostuneille, tilaisuus päästä tutustumaan toimintaan ja Pirkanmaalla toimiviin vihreisiin yhdistyksiin. Tilaisuus on kaikille avoin.

Tavin syyskokous ja
vihreät pikkujoulut

la 22.11. klo 17.00 Media 54 (pieni)
Satakunankatu 18 A, 5. krs.

Sääntömääräisessä syyskokouksessa hyväksytään vuoden 2015 toimintasuunnitelma ja talousarvio, sekä valitaan yhdistykelle puheenjohtajat ja hallitus vuodelle 2015.
Kokouksen jälkeen pikkujoulut, tarjolla pientä purtavaa, sauna halukkaille ja yllätysohjelmaa. Pikkujoulu on kaikille avoin, Tervetuloa. 
.

Tarkemmat tiedot ja lisää tapahtumia nettisivuilla tulevia tapahtumia osiossa.

Tampereen Vihreät – https://www.tampereenvihreat.fi

Jäsenkirje 6/2014

Tavin jäsenkirje 6/2014

Tervetuloa mukaan vaikuttavaan yhdistyssyksyyn

On taas se aika vuodesta, jolloin yhdistysaktiivien kalenterit alkavat täyttymään yleiskokouksista ja pikkujouluista. Vaikka joka syksyinen ralli saattaa monia ulkopuolisia jopa huvittaa, miksi me jaksamme innostua kerta toisensa jälkeen syyskokouksista? Vastaus on vaikuttava. Nimittäin yleiskokoukset ovat niitä tilanteita, jossa jokainen yhdistyksen jäsen pääsee konkreettisesti vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan ja tulevaisuuteen. Syyskokouksissa pääsee vaikuttamaan yhdistyksen toiminnan suunnitteluun, rahankäyttöön ja hallituksen kokoonpanoon. Puhumattakaan kaikista niistä mukavista ihmisitä, joita kokouksissa on mahdollista tavata!

Ensimmäisinä kalenterissa ovat Tavin ylimääräinen yleiskokous, jossa vahvistetaan eduskuntavaalien ehdokas ehdokkaita, sekä valitaan edustajisto Pirkanmaan vihreiden syyskokoukseen. Pirvin syyskokouksessa puolestaan äänestetään piirille uusi hallitus ja suunnitellaan koko Pirkanmaan toimintaa. Tilaisuudet ovat myös hyvä tapa tutustua toimintaan laajemmin.

Olet siis jäsenenä uusi tai vanha, tule mukaan vaikuttamaan vihreään tulevaisuuteen ilmoittautumalla piirin yleiskokouksen edustajistoon ja osallistumalla Tampereen vihreiden syksyn yleiskokouksiin. Aiempaa kokemusta ei vaadita, sillä konkareita riittää mentoroimaan.

Syysterveisin

Sonja Myllymäki
Puheenjohtaja

Kuulumisia kaupunginhallituksesta  

Kuntapolitiikkaan syksy on käynnistynyt täydellä tohinalla. Talousasiat hallitsevat tämänhetkistä poliittista keskustelua. Toimielimille on asetettu kovat säästötavoitteet niin loppuvuodelle kuin ensi vuoden budjettivalmisteluunkin. Tämän lisäksi valtion asettamat lisävelvoitteet ilman korvamerkittyä rahaa yhdistettynä valtionosuuksien leikkauksiin tuovat uudet lisähaasteensa. On mahdollista, että pian keskustellaan veroprosentin nostamisesta. Ainakin itse olisin mieluummin sen kuin lisäleikkausten kannalla.

Soteuudistuksesta ei ota selvää ”erkkikään”, varaudutaako maakunta-, kuntayhtymä- vaiko isäntäkuntamalliin. Jotkut veikkailevat jo uudistuksen kaatumista ennen vuodenvaihdetta. Päättäjän näkökulmasta moni asia seisoo ratkaisuja odotellessa. Ja asiat näyttävät kovin erilaisilta kaupungin ja PSHP:n vinkkelistä katsottuna.

Yksi iso asia liittyy tulevaisuuden palveluverkkoon. Kaupunginhallituksen suunnittelukokouksessa oli tällä viikolla esillä malli, jossa suuri osa palveluista keskitettäisiin kuuteen keskukseen ja alueille jäisivät ns. lähipalvelut. Tässä vaiheessa on vielä epäselvää, mitä kunnallisia palveluja jäisi alueille, mutta kokous evästi kyllä jatkovalmistelua siihen suuntaan, etteivät lähipalvelut voi jäädä alueilla järjestökentän ja muiden yhteisöjen vastuulle.

Juhana Suoniemen delfiinialoite on tulossa seuraavaan kaupunginvaltuustoon. Vastaus aloitteeseen on kehno, mutta en tehnyt kaupunginhallituksessa palautusesitystä. Sosiaalisessa mediassa on arvailtu syytä tähän. Syy on yksinkertaisesti se, että tapana on ruotia vastaukset ja tehdä mahdolliset palautusesitykset vasta valtuustossa, ja yleensä aloitteentekijän toimesta. 

Irene Roivainen
valtuutettu, kaupunginhallituksen 2. varapj.

Kirjoita Pirkanmaan Tuuleen

Pirkanmaan Tuuleen kaivataan uusia kirjoittajia! Pirkanmaan Tuuli on verkkolehti, joka julkaisee ajankohtaisia ja kiinnostavia kirjoituksia kattavasti Pirkanmaan alueelta vihreästä näkökulmasta.
 
Kuka tahansa on tervetullut julkaisemaan sisältöä Pirkanmaan Tuulessa. Erityisen toivottuja ovat kolumnit sekä pienet uutiset pirkanmaalaisia puhuttavista aiheista. Ota yhteyttä päätoimittajaan (paatoimittaja@pirkanmaantuuli.net) ja sovitaan juttuideasi julkaisusta!
 
Alla useimmin ilmestyvät juttutyypit ohjeellisine merkkimäärineen:

Keskiviikkokolumni
Kolumnit ilmestyvät viikoittain, nimensä mukaisesti keskiviikkoisin. Ne ovat noin 1500-2500 merkkiä pitkiä kirjoituksia, joissa puidaan ajankohtaisia aiheita uutistekstiä subjektiivisemmasta näkökulmasta.
Tuulen tuomaa
Palstalla lähdetään pois Tampereelta ja otetaan maakuntaa haltuun. Mistä närkästyttää Nokialla tai liikuttaa Lempäälässä? Kerro se kaikille!
 
Tutustu Tuuleen  www.pirkanmaantuuli.net!
 
Minna Manninen,
Päätoimittaja

Aamupalaa tarjolla!

ke 18.9. klo 7.30-9.30
Rongankadun alikulkutunnelilla

Tampereen Vihreät tarjoaa aamiaista Rongankadun alikulkutunnellilla. 
Tule tapaamaan vihreitä valtuutettuja/varavaltuutettuja/Tavin hallituksen jäseniä ja nauttimaan aamupalasta.

Mukana aamupalalla: Ravintola Kahvilla, ravintola Leo, lähiruokapuoti Lempi, Ruohonjuuri ja Runsaudensarvi.

Ylimäräinen yleiskokous

to 18.9 klo 17.00 Vihreiden toimisto,
Kehräsaari, B-talo

Kokouksessa nimetään Tampereen vihreät ry:n hallituksen ehdottamat eduskuntavaaliehdokasehdokkaat esitettäväksi piirin vaalityöryhmälle ja valitaan Tavin edustajat piirin syykokoukseen pe 26.9.

Ylimäräinen yleiskokous

            Hallituksen kokous      

ti 14.10. klo 18.00, Kehräsaari, B-talo

Tampereen vihreät ry:n hallitus kokoontuu kokoontuu kerran kuukaudessa.
Hallituksen kokous pidetään vihreiden toimistolla Kehräsaaressa.
Hallituksen kokoukset ovat kaikille avoimia, tervetuloa tutustumaan vihreiden toimintaan!

 

Avoimet ohjelmat järjestötoiminnassa koulutus

la 15.11. klo 11.15-18.00, Monitoimitalo 13,
Satakunnankatu 13, Strömmer-tila

Kursilla opitaan hyödyntämään avoimia ja ilmaisia ohjelmistoja järjetötoiminnassa. Kurssilla painotetaan avointen ohjelmistojen hyödyntämistä ja tietoturvan parantamista. 
Opit mm. asiakirjojen luomista ja levittämistä eri tiedostomuodoissa, jäsenrekisterin pitoa ja internetin tehokäyttöä, tiedon tallentamista verkosta ja salasanahygieniaa. 
Lisätietoja kurssista

Tarkemmat tiedot ja lisää tapahtumia nettisivuilta tulevia tapahtumia osiossa.

 

 
Tampereen Vihreät – https://www.tampereenvihreat.fi

Jäsenkirje 5/2014

Tavin jäsenkirje 5/2014

Onko eurovaalitulos silkkaa synkkyyttä vai teemmekö sittenkin jotain oikein?

Viime sunnuntain vaalitulos puhuttaa vihreitä. Menetimme toisen paikkamme parlamentissa ja Pirkanmaa menetti edustajansa. Maanlaajuisesti viidennes meidän viimevaalien äänistä valui joko muille puolueille tai jäi kokonaan antamatta. Moni vihreä aktiivi onkin tällä viikolla kysynyt: Mitä tapahtui äänestäjillemme? Mitä olisimme voineet tehdä paremmin, mitä toisin? Painaako hallitusvastuu jo liikaa?

Oma näkemykseni vaalituloksesta on vähemmän dramaattinen. Omassa työssäni organisaatiokehittämisessä ja ratkaisukeskeisessä johtajuudessa keskitytään asioihin, jotka toimivat. Tampereella niitä asioita on paljon. En myöskään usko vaalitaktikointiin ja hallitustyö on osoittanut, ettemme vaihda hevosta kesken juoksun, kun edessä on epämiellyttäviä päätöksiä.

Katsotaan ensin vaikka puolueiden järjestystä Tampereella. Olimme toiseksi suurin. Saimme siis Tampereella Kokoomuksen jälkeen toiseksi eniten ääniä. Se mielestäni osoittaa viestimme positiivista vaikuttavuutta alueellamme. Vaikka itse viestinnässä on tehtävä töitä entistä enemmän, on viestin asiasisältö kohdallaan.

Toinen vahva onnistuminen tuli kaduilta. Nämä olivat kolmannet vaalit, jotka vietin äänestäjien keskuudessa keskustorin vaalimökillä. Tunnelma on näiden vaalien aikana selkeästi muuttunut aiemmasta. Kaduilla kohtaa paljon vähemmän huutelijoita ja vihaisia ihmisiä. Ihmiset uskaltautuvat vaalimökille kahville ja esittämään kysymyksiä. Luomukahvi oli monen mielestä torin parasta. Olimme näissä vaaleissa selkeästi parhaiten tavoitettavissa oleva ryhmittymä Tampereella ja saimme siitä päivittäin kiitosta.

Kiitosta saimme myös sillanrakentaja-asenteestamme. Järjestimme kaikille ryhmille avoimia tapahtumia ja tarjosimme rakentaville keskusteluille alustan. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman upeita vapaaehtoisiamme ja pyyteettömästi uurastavia työntekijöitämme. Kampanjatunnelma on ollut koko ajan katossa ja myös muut ovat sen huomanneet. Suuri kiitos kaikille teille!

Mielestäni nämäkin vaalit osoittivat, ettei ole olemassa ”meidän äänestäjiä”, on vain äänestäjistä.Tämä on hyvä uutinen, sillä meillä on mahdollisuus vaikuttaa myös seuraavien vaalien tulokseen. Viesti pitää nyt terottaa ja keskittyä asioihin, jotka toimivat.

Eduskuntavaaleihin on vajaa 11 kuukautta. Tampereen vihreät ovat asettaneet tavoitteekseen saada kaksi kansanedustajaa. Tämä tavoite on täysin saavutettavissa. Tarvitsemme siihen kuitenkin teidän apua. Haluamme teidät jo tänä vuonna mukaan suunnittelemaan tulevia vaaleja ja näkymään ja kuulumaan yhtenä vihreänä rintamana. Onko sinulla hetki aikaa käytettävissä vapaaehtoistyöhön? Olisitko valmis jakamaan vihreää materiaalia omalle alueellesi, haluaisitko auttaa tapahtumien järjestämisessä, kiinnostaisiko sinua kirjoittaa vihreitä uutisjuttuja tai tehdä pinssejä jaettavaksi? Lisätietoja vapaaehtoistyöstä antaa toiminnanjohtaja Tarja Virtanen 044 200 1380. Pienellekin panokselle löytyy käyttöä ja kaikkeen toimintaan koulutetaan.

Uskoni vihreään aatteeseen ei ole hetkeäkään horjunut. Tulevaisuus tarvitsee kestäviä, ihmisläheisiä ratkaisuja. Meille on tilaus.

Sonja Myllymäki
Puheenjohtaja

Älä vedä käsijarrusta, mutta hiljennä risteyksiin ajoissa Tampere  

Tampere onnistui kuin onnistuikin pitämään tiukalla vyönkiristämisellä, ehkä hieman yllättäenkin taloutensa plussan puolella vuonna 2013.  Tämän kovan työn lisäksi saimme hieman onnenkantamoisesti kymmenien miljoonien satunnaiseristä kasaan yhteensä positiivisen tuloksen.  Näinhän tosin on ollut jo vuodesta 2006 saakka, että satunnaiserät ja kiinteistömyynnit ovat nostaneet kaupungin talouden plussan puolelle joka vuosi, eli uudesta ilmiöstä ei ole kyse.

Pelkkä vyönkiristäminen viime vuoden malliin ei ikävä kyllä pelasta kaupungin taloutta enää tänä vuonna. Vaikka viime syksynä teimme valtavan päätöksen talouden tasapainottamisesta jopa 60 miljoonalla eurolla.  Samalla valtio kuitenkin karsii kovalla vauhdilla valtionosuuksia kunnilta, joka vie kymmeniä miljoonia kaupungin taloudesta. Olemme kovien päätösten edessä juuri päivittäisen käyttötaloutemme tasapainottamisessa.

Ratkaisuja ongelmaan löytyy toiminnan fokusoinnista, rönsyjen karsimisesta ja investoimisesta vauhdittaaksemme kipeästi tarvittavia rakennemuutoksia, jotka tuovat käyttötalouteemme säästöjä.  Rakennemuutoksiin investoimisessa on kyseessä sama asia, kun ostettaisiin toimistolle ensimmäistä kertaa tietokone.   Alkuinvestointi maksaa, mutta pitkällä aikavälillä saamme joka päivä säästöä työn tehokkuuden noususta.

Kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa hyvin muistetaan mainita, että valtuutetuille on tuotava selvemmin esiin jokaisen hankkeen käyttötalousvaikutukset. Vain näin osaamme tehdä oikeita ratkaisuja.

Suomi harmaantuu ja työssäkäyvä väki vähenee. Meidän tarvitsee tehdä jatkuvasti enemmän vähemmillä resursseilla.  Tarvitaan uusia tapoja toimia, aina etsivästä nuorisotyöstä ennaltaehkäisevään päihdetyöhön pitääksemme ihmisiä töissä. Tarvitsemme myös rakennemuutosta käyttääksemme suuremman kapasiteetin raiteilla kulkevaa joukkoliikennettä. Näillä saadaan kaupungin talouteen säästöä!

Aina rakennemuutoksiin tarvitaan myös rahaa. Kaupungilla on varaa investoida. Meillä on investointien tulorahoitus kohtalaisen korkea sekä Turku, Lahti, Oulu, Helsinki, Vantaa ja Kotka ovat asukasta kohden velkaisempia kuin Tampere.  Jopa Tampereen ympäryskunnat ovat velkaisempia ja niissä on korkeammat veroprosentit. Tampere on Suomen vähävelkaisimpia kuntia, mutta tietenkään velkaa ei saa ottaa yli riskirajojen.

Päivittäisiin menoihin velkaa ei saa ottaa, mutta ei vaivuta synkkyyteen ja vedetä käsijarrusta kaupungin kehittämisen kustannuksella. 

Jaakko Mustakallio
valtuutettu, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

 

Talkoot Tahmelan ryytimailla
ja kurpitsatalolla

ke 4.6. klo 17-20, Isolähteenkatu 2

Tervetuloa tutustumaan Tahmelan ryytimaihin ja Kurpitsataloon Tampereen Vihreällä viikolla!

Tahmelan ryytimailla ja Kurpisatalolla vietetään kaikille avointa talkoo- ja tutustumisiltaa.
Tahmelan ryytimaat sijaitsevat Pyhäjärven rannalla Pispalanharjun eteläpuolella, missä maailman korkein soraharju suojaa ryytimaita pohjoisen kylmiltä ilmoilta. Tutustu alueen ainutlaatuisiin ryytimaihin, perinteiseen palstaviljelyyn ja Pispalan kulttuurimaisemaa puolustavan Kurpitsaliike ry:n toimintaan. Samalla voit tehdä ekoteon ja osallistua vieraslajien torjuntatalkoisiin. Talkoolaisille tarjotaan iltapalaa.
Vihreä kulttuuriyhdistys Vastedes ry palkitsi Kurpitsaliikkeen pitkäjänteisestä suojelutyöstä sekä lähiviljelyn, yhteisöllisyyden ja ekologisuuden edistämisestä Edesvastuupalkinnolla vuonna 2013. Järj. Kurpitsaliike ry, Vastedes ry ja Tampereen Vihreät.
Lisätiedot: vastedes@gmail.com tai puh. 040-5717152

Hallituksen kokous

ke 11.6. klo 18.00 (paikka avoin)

Tampereen vihreät ry:n hallitus kokoontuu (paikka avoin). Hallituksen kokoukset ovat kaikille avoimia, tervetuloa tutustumaan vihreiden toimintaan! 

Ylimääräinen yleiskokous     

ke 11.6. klo 20.00 (paikka avoin)

Kokouksessa nimetään Tampereen vihreät ry:n hallituksen ehdottamat eduskuntavaaliehdokasehdokkaat esitettäväksi piirin vaalityöryhmälle ja hyväksytään sääntömuutoksen korjaus.

Kokouskutsu lähetetään jäsenille viimeistään 4.6.2014.

Aamupalaa tarjolla!

ke 18.6. klo 7.30-9.30
Rongankadun alikulkutunnelilla

Tampereen Vihreät tarjoaa aamiaista Rongankadun alikulkutunnellilla.

Tule tapaamaan vihreitä valtuutettuja/varavaltuutettuja/Tavin hallituksen jäseniä ja nauttimaan aamupalasta. 

Mukana aamupalalla: Ravintola Kahvilla,  ravintola Leo, lähiruokapuoti Lempi, Ruohonjuuri, Runsaudensarvi.

Tarkemmat tiedot ja lisää tapahtumia nettisivuilta tulevia tapahtumia osiosta

Tampereen Vihreät – https://www.tampereenvihreat.fi

Jäsenkirje 4/2014

Tavin jäsenkirje 4/2014

Sinun apuasi tarvitaan!

Eurovaalien ennakkoäänestykseen on nyt kaksi viikkoa. Alle kuukauden päästä tiedämme, pitävätkö vihreät kaksi paikkaa ja jatkaako parlamentissa Satu Hassin erinomaista työtä pirkanmaalainen vihreä.

Vaalit ovat ratkaisevan tärkeät. Niissä linjataan mm. siitä, kuinka paljon Eurooppa tekee ilmastokriisin taltuttamiseksi, mitä talouskriisistä otetaan opiksi ja meneekö eurooppalainen yhteistyö eteen- vai taaksepäin.

Me pystymme hyvään tulokseen. Käytännössä kahden paikan säilyttämiseen tarvitaan se, että meitä äänestää yhtä moni ihminen kuin kolmissa edellisissä vaaleissa. Ei enempää, mutta ei myöskään vähempää.

Onnistuminen edellyttää kolmea asiaa: kampanjointia, kampanjointia, kampanjointia. Siksi minulla on sinulle pyyntö:

Voisitko käyttää seuraavien viikkojen aikana vaikka tunnin viikossa kampanjointiin? Liikenisikö sinulta vaikka kaksi kymppiä kampanjan tukemiseen? Lahjoittaminen onnistuu näppärästi verkossa (http://oras2014.fi/lahjoita), ja toimistolle voit ilmoittautua kampanjoinnin tueksi.

Me voimme menestyä, mutta siihen tarvitaan apuasi. Seuraavina viikkoina ratkaistaan vaalien tulos.

Oras Tynkkynen
Kansanedustaja, valtuutettu

Hattivatti valtuustossa  

Istun valtuuston kokouksessa. Nojaan kättä kuonooni ja ajattelen Muumipapan urotöitä. Varhaisessa nuoruudessaan Muumipappa näki ensimmäisen kerran sähköllä purjehtivia, taivaanrantaan kaipaavia, merelle tuijottavia, hiljaisia hattivatteja, jotka liukuivat veneissään kevyesti kuin perhoset kuvajaisensa yli. Juksu kertoi, että ne viettävät huonoa elämää.

”Me istuimme pitkän aikaa ja katselimme hattivatteja, jotka purjehtivat kohti taivaanrantaa. Tunsin outoa halua lähteä mukaan heidän salaperäiselle matkalleen ja viettää huonoa elämää. Mutta en sanonut mitään.” kertoi Muumipappa.

Kuuntelen valtuutettujen keskustelua, jossa monimutkaiset asiat on typistetty pieniksi. Rantaväylän tunneli typistettiin juu-ei-kiistaksi, vaikka kyse oli suuresta kokonaisuudesta, jossa ”ein” voittaessa olisi pitänyt pystyä esittämään kokonaisvaikutuksiltaan parempi vaihtoehto.

Ratikasta puhutaan kuin se olisi pelkästään joukkoliikenteeseen liittyvä kysymys. Kuin päättäisimme siitä, onko julkisen liikenteen järjestelyssä paras nykytyyppinen bussi, nivelbussi, sähköbussi, ratikka vai rollikka. Kyseessä on kuitenkin suuri kaupunkikehityshanke, jolla ei pyritä ainoastaan julkisen liikenteen hoitoon. Sunnitelmalla tähdätään kaupungin rakenteen kehittämiseen, yrittämisen edellytysten parantamiseen, hyvän asumisen lisäämiseen ja kaupungin rajallisen tilan saamiseen kaupunkilaisten käyttöön. On vertailtava millaisia kaupunkikehitys-, talous-, työllisyys-, yritys-, tai asumisvaikutuksia on eri vaihtoehdoilla – nähdä suuri kokonaisuus. Kokonaisuuden selvittämiseen on tähdännyt valtava selvitystyö. Pelkään että valtuuston keskusteluissa kysymys typistyy kulkumuotojen hintojen ja päästöjen vertailuun ilman kokonaiskuvan pohdintaa.

Kaipaan merelle, haluan istua hiljaa hattivatin vieressä, tuijottaa taivaanrantaan ja liukua veneessäni viettämään huonoa elämää. Vaihtoehtoisesti toivon intoa ja ideoita pursuavaa keskustelua, ideointia, säkenöintiä, pulputusta – ja hyvän elämän edellytyksiä tamperelaisille.

Maija Kajan
Valtuutettu

Tampereen vihreän valtuustoryhmän poliittinen tilinpäätös julkaistu

Tamperelaisille uusi mahdollisuus arvioida politiikkaa ja vihreän ryhmän toimintaa.

Tampereen vihreä valtuustoryhmä julkais ensimmäisen poliittisen tilinpäätöksensä, jossa ryhmä arvioi uuden valtuustokauden ensimmäisen vuoden toimintaansa. Tilinpäätöksestä käy mm. ilmi, miten vihreiden vaaliohjelman tavoitteet ovat toteutuneet viime vuonna ja miten ryhmä arvioi nelosten pormestarikoalition toimintaa. 
Lue lisää Tavin nettisivuilta.

Oras Euroopan
Parlamenttiin!

Kevään mittaan ratkaistaan, saavatko vihreät pidettyä kaksi paikkaa europarlamentissa ja jatkaako Satu Hassin hienoa työtä yhdistyksemme oma kansanedustaja, Oras Tynkkynen. Voittoisaan kampanjaan tarvitaan kaikkien tukea!

www.oras2014.fi/tule-mukaan/


Muihin tapoihin osallistua voit tutustua kampanjan sivuilla osoitteessa www.oras2014.fi/tue tai ottamalla yhteyttä kampanjapäällikkö Tuure Pitkäseen kampanja@oras2014.fi, 040 764 2807). Tervetuloa mukaan!

Oras Tampereella

ma 5.5. klo 13-18, Oras Tynkkynen useammassakin tapahtumassa

klo 12.15–13.45 luennoimassa Tampereen yliopistolla Kestävän kehityksen käytäntöjä -opintojaksolla liikenteestä ja energiasta

klo 14–16 ympäristöjärjestöjen ilmastovaalipaneelissa Tampereen yliopiston Paavo Koli –salissa
 
klo 17–18.30 elinkeinoelämän eurovaalipaneelissa Tampereella Technopolis Yliopistonrinteen Häggman-salissa

     Hallituksen kokous      

ti 13.5. klo 18.00 Kehräsaari, B-talo

Tampereen vihreät ry:n hallitus kokoontuu vihreiden toimistolla. Kokoukset ovat kaikille avoimia, tervetuloa tutustumaan vihreiden toimintaan!  

Aamupalaa tarjolla!

ke 21.5. klo 7.30-9.30
Rongankadun alikulkutunnelilla

Tampereen Vihreät tarjoaa aamiaista Rongankadun alikulkutunnellilla.

Tule tapaamaan vihreitä valtuutettuja/varavaltuutettuja/Tavin hallituksen jäseniä ja nauttimaan aamupalasta. 

Mukana aamupalalla: Ravintola Kahvilla,  ravintola Leo, lähiruokapuoti Lempi, Ruohonjuuri, Runsaudensarvi

Tarkemmat tiedot ja lisää tapahtumia nettisivuilta tulevia tapahtumia osiosta

Tampereen Vihreät – https://www.tampereenvihreat.fi