Valtio omistaa lukuisten pörssiyhtiöiden osakkeita. Miten valtion tulisi suhtautua omistajuuteen ja omistajan oikeuksiinsa? Milloin omistuksen ensisijainen tarkoitus on tuoda voittoja, milloin päätösvaltaa yhteiskuntaa liikuttaviin asioihin? Kun valtion muodostamme me kaikki ja kaikki osakeyhtiölain tasapuolisuusvaateiden tarkoittamat osakkeenomistajat ovat osa valtiota, mitä etua valtion omistajana tulee ensisijaisesti ajaa?
Stora Enson päätös lakkauttaa Kemijärven sellutehdas ja Summan paperitehdas on nostanut valtion omistajapolitiikan pitkästä aikaa tapetille. Hallitusta on syytetty siitä, ettei valtio yhtenä Stora Enson suurimmista osakkeenomistajista ole puuttunut kokonaisia paikkakuntia lamauttaviin lakkautuksiin.
”Valtio toimii pörssiyhtiössä hyvän omistajan tavoin” perustelee (HS 12.1.2008) markkinaehtoisten yritysten omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies valtion toimintaa – tai tässä tapauksessa toimimatta jättämistä – ja jatkaa ”eikä näille[finanssisijoituksiksi luokitelluille] omistuksille aseteta hyvän taloudellisen tuloksen lisäksi muita tehtäviä.”
Mitä valtion omistus osakeyhtiöissä tarkoittaa kansalaisille? Osakeyhtiölain mukaan yhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä. Omistajien toiminnan tarkoitus on hyötyä omistuksistaan. Näillä säännöillä nykymaailman talouselämä pääsääntöisesti pelaa. Periaatteessa yhteiskunta hyötyy valtion osakkeenomistajana saavuttamista taloudellisista voitoista.
”Valtio-omistaja ei voi vaatia muita osakkeenomistajia ymmärtämään valtion yhteiskunnallisia tai aluepoliittisia tarpeita” kirjoittaa Häkämies edelleen Helsingin Sanomissa. ”Jos valtio-omistaja niin toimisi, sen uskottavuus omistajana olisi kertaheitolla mennyt.” Pelko siitä, etteivät suurimpia voittoja hamuavat sijoittajat pitäisi valtion muilla perustein kuin euron kuvat silmissä ohjaamia yrityksiä kiinnostavimpina sijoituskohteina, on ilmeinen ja oikeutettu. Oleellinen kysymys kuuluu kuitenkin, miksi valtion toimijana pitää kantaa huolta ensisijaisesti sijoittajista eikä yhtä paljon joistakin muista yksittäisistä kansalaisista? Entä millä tavalla valtio sitten voi ja milloin sen pitää käyttää valtaansa suhteessa pörssiyhtiöiden päätöksiin? Osakeomistuksen tarkoitus ja pelisäännöt tunnetaan, mutta mikä lopulta on valtion tarkoitus?
Valtion tapauksessa omistajan etu on paitsi maksimoida osakkeiden arvo myös säilyttää työpaikat ja maakuntien elinvoimaisuus. Kun asiaa katsoo näin tamperelaisen vihreän taviksen silmin, näyttää ilmeiseltä, että osakkeenomistajien välitön etu ja koko yhteiskunnan (johon suomalaiset osakkeenomistajatkin siis kuuluvat) pidemmän tähtäimen etu voivat valtio-omistuksissa olla osin pahastikin ristiriidassa. Jos valtion finanssiomistusten tarkoituksena on todella puhtaasti tuottaa rahaa eettisistä ja moraalisista seikoista suuremmin välittämättä, miksi ihmeessä sijoituksia ei ole jo kauan sitten siirretty Stora Ensoa paremmin tuottaviin kohteisiin? Jos taas omistus pohjautuu haluun olla osaltaan vaikuttamassa kotimaan elinkeinoelämään, metsätalouteen ja työllisyyteen, miksei asiaan sitten tartuttaisi ongelmapaikan tullessa eteen? Ajamalla Kemijärven tapaisissa tapauksissa yksittäisten, osin ulkomaisten osakkeenomistajien etua osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti valtio pelaa samalla itsensä pussiin: oma ja kotimaisten sijoittajien hyöty syödään yhteiskunnalle välillisesti aiheutuvilla kuluilla ja henkiselläkin pahoinvoinnilla, ja näin todellisia hyödynsaajia ovat yksinomaan oman yhteiskuntamme ulkopuoliset ulkomaiset sijoittajat. Näidenkö etua ajamaan osakeyhtiölakimme todella on säädetty?
Mielestäni oleellista olisi keskustella nyt siitä, mitä valtion omistajapolitiikalta jatkossa halutaan. Jos halutaan mahdollistaa omistajaohjauksen panostus sosiaalisesti, eettisesti ja ekologisesti kestäviin voittoihin puhtaasti taloudellisten sijaan, täytyy muuttaa pelisääntöjä. Jos halutaan valtion panostavan näihin seikkoihin, mutta osaomistajana se ei voi näin tehdä, täytyy muuttaa omistuksia. Kolmas, hallituksen tässä Kemijärven tapauksessa valitsema vaihtoehto on niellä kiukkunsa hiljaa ja miettiä miten haavat laastaroidaan.
Taloudellisten realiteettien ymmärtäminen ja valtion taloudesta huolehtiminen on tärkeää. Silti yhteiskunnallisen omistajatahon on hetkellisen taloudellisen hyödyn tavoittelun ja heti-mulle-kaikki-tänne-politiikan sijaan osattava hahmottaa kokonaisuuksia ja tehdä siirtonsa pitkällä tähtäimellä. On osattava laskea pelimerkit myös tulevia pelejä ajatellen: hävitäänkö kannattavien, mutta kuitenkin jonnekin muualle investoimista heikommin kannattavien tehtaiden toiminnan jatkamisesta aiheutuvissa osingonmenetyksissä enemmän kuin tehtaiden lakkauttamisesta ajan myötä aiheutuvissa välittömissä ja välillisissä sosiaali- yms. menoissa? Saavutetaanko toisaalta ehkä ympäristön kannalta etua (vähenevät kuljetustarpeet, pienenevät päästöt, tehokkaampi energiankäyttö…) teollisuuden siirtyessä muualle? Onko toiminnan säilyminen oleellista kriisiajan huoltovarmuuden kannalta? Onko työvoima nykytilanteessa parhaassa käytössään vai olisiko se ehkä sittenkin käytettävissä johonkin yhteiskunnan kannalta parempaan tarkoitukseen?
Rahallinen tuotto on hyvä työkalu, mutta ainoa päätöksiin vaikuttava arvo se ei saa olla. Joissakin tapauksissa asioihin liittyvät muut näkökulmat ja niihin liittyvä tulevaisuuden taloudellinenkin hyvinvointi voivat sittenkin voittaa hankkeen välittömästi realisoitavissa olevat taloudelliset edut. Vihreää politiikkaa on edellyttää niin valtiolta kuin kunniltakin sosiaaliset, eettiset ja ekologiset näkökulmat huomioivaa pitkän tähtäimen omistajapolitiikkaa. Onnellinen yhteiskunta elinkelpoisella maapallolla lienee lopulta valtion suurin etu ja tärkein ajettava tavoite.
Kirsikka Siik, Tampereen vihreiden varapuheenjohtaja
kirsikka.siik(a)vihreat.fi