Tampereen yrittäjäystävällisyys

touko 30, 2014

Tampereen asukasluvun arvioidaan kasvavan noin 55 000:lla vuoteen 2040 mennessä. Kaupunki valmistautuu tähän kehittämällä joukkoliikennettä, kaupunkikuvaa ja uusia asuinalueita. Mutta miten kaupunki varautuu näiden uusien asukkaiden samoin kuin jo nyt kaupungissa olevien 17 500 työttömän työllistymiseen?

Koska julkisen sektorin kyky palkata lisää työvoimaa on varsin rajallinen, Tampereella tarvitaan menestyviä yrityksiä. Suomen Yrittäjät julkaisi äskettäin valtakunnallisen kyselyn, jossa haastattelemalla alueen yrityksiä kartoitettiin kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa. Tulokset ilmaistiin kouluasteikolla 4-10.

Tässä kyselyssä Tampereen kokonaisarvosanaksi tuli 6.2, jolla se sijoittui valtakunnallisesti sijalle 158 ja kymmenen suurimman kaupungin listalla toiseksi huonoimmaksi. Erityisen heikoiksi arvioitiin päätöksenteon yrityslähtöisyys ja hankintapolitiikka (5.9), parhaimmaksi koulutus- ja osaaminen (6.8). Yhdessäkään osa-alueessa ei päästy kiitettävälle tasolle. Tampereen on siis pikaisesti tarkistettava toimintamallejaan, mikäli se haluaa kilpailla elinkeinopolitiikaltaan yrittäjäystävällisempien naapurikuntien kanssa. Naapurikuntien arvosanat olivat: Pirkkala 7.6, Lempäälä 7.0, Ylöjärvi 6.9 sekä Nokia ja Kangasala 6.6.

Julkaistu kysely antaa syytä kritiikkiin, mutta myös vinkkejä siihen, miten kunnat voivat parantaa elinkeinopolitiikkaansa. Näistä mainittakoon esimerkkejä.

Asioiden valmistelun ja päätöksenteon tulee tapahtua sovittujen määräaikojen puitteissa ja niissä on otettava huomioon yritysvaikutukset. Kunnan tulee kehittää ja parantaa kunnan ja yrittäjien välistä yhteistyötä. Kunta voisi toimia aktiivisena kumppanina omistajanvaihdoksia suunnittelevien yritysten ja ostajien välillä. Yrittäjien asiantuntemusta voitaisiin hyödyntää koulutuspalveluiden toteuttamisessa ja yrittäjät tulisi ottaa mukaan koulutuksen järjestäjien hallintoelimiin ja neuvottelukuntiin.

Lisäksi esitetään, että kunnilla tulee olla ajan tasalla oleva elinkeinopoliittinen ohjelma, joka sisältää palvelu- ja hankintastrategian. Kuntien pitää kilpailuttaa myös pienhankinnat ja pilkkoa suuret hankinnat pieniin osiin ja mahdollistaa osatarjoukset. Kunnissa on oltava yrityksille soveltuvia toimitiloja ja tontteja tarjolla. Palvelusetelien käyttöönottoa tulee lisätä. Kunnan tulee julkistaa oman palvelutuotantonsa kustannuslaskennat niin, että kaikkien toimijoiden tarjoamien palvelujen hintavertailu helpottuu.

Jokainen kunta on niin menestynyt kuin siellä olevat yritykset ovat. Kaupunkiin ei muuteta pelkästään trendikkään asunnon tai ratikan tähden, vaan tarvitaan työpaikka. Ainoastaan panostamalla alueen yritysten toimintaedellytyksiin voidaan tuhansille potentiaalisille muuttajille sanoa: tervetuloa Tampereelle!

Marja Tähtinen, FT, MBA
Kurunniitynkatu 2,
33580 Tampere
puh-040-567 3431