Tammelantori on Tampereen suurin tori. Se aukeaa arkisin ja lauantaisin virallisesti klo 6, ja myyjät pakkaavat tavaransa viimeistään kello 14. Suuri osa työikäisistä tamperelaisista pääsee töistä vasta muutamaa tuntia torin sulkemisen jälkeen, ja todella aamuvirkkuja ja loma-aikoja lukuun ottamatta käytännössä ainoaksi mahdollisuudeksi käyttää toria jää lauantai-aamupäivä.
Toki jotkut lähellä työtä tekevät tamperelaiset ehtivät torille lounaalle aurinkoisina päivinä, ja esimerkiksi eläkeläisille, kotiäidille tai epäsäännöllisesti tai ei ollenkaan työtä tekeville tori voi olla tärkeä kohtaamispaikka. Näin kesäaikaan tori herää henkiin horroksestaan ja lomia viettäviä ihmisiä riittää torille lähes ruuhkaksi asti. Nyt kun torien kesäsesonki alkaa hiljalleen lähestyä loppuaan, on hyvä pysähtyä miettimään torien merkitystä kaupungillemme kokonaisvaltaisemmin. Muulloin kuin kesäaikaan kun tori jää suurimmalle osalle tamperelaisista vieraaksi arjen ajanvietto- ja ostospaikaksi.
Tammelan torialuetta tulisi kehittää kaikkien tamperelaisten ympärivuotiseksi toriksi ja helpoiten tässä pääsisi alkuun aukioloaikoja muuttamalla. Onko siinä, ettei aukioloaikoja ei voi muuttaa muutamalla tunnilla myöhemmäksi kummassakin päässä kyse mistään muusta kuin epämääräisen toriperinteen ylläpidosta? Se, että useampi ehtisi torille kun lisäisi niin kauppiaiden myyntiä että elävöittäisi toria ja sen ympäristöä yleensä. Yhdessä eri toimijoiden kanssa keskustellen löytyisi varmasti kaikkien mielestä toimiva ratkaisu, joka mahdollistaisi torin aktiivisen käytön kaikille tamperelaisille.
Lisäksi myös esimerkiksi Lappeenrannan mallin mukainen kesäkaudella järjestettävä iltatori voisi tuoda lisää eloa iltaisin hiljaiseen torialueeseen. Lisäksi Tammelantorillakin voisi järjestää vaikka teematoreja kuten taannoinen ympäristötori tai peräkonttikirppiksiä kuten Keskustorilla. Myös Tammelan alueen monet putiikit ja ravintolat voisi osallistaa toritoimintaan teemapäivien tai houkuttelevien torimyyntimahdollisuuksien kautta. Kaiken kaikkiaan torilta saatava ruoka voisi profiloitua enemmän nimenomaan monipuolisena, luomuna lähiruokana!
Kirpparipöytävuokrien maksua varten on nyt automaatti, mutta muuta tietoa niistä ei oikein internetistä tunnu löytyvän. Torin tarjoamista mahdollisuuksista omaehtoiselle myymiselle, kirpputoritavaroille ja omilla käsityötuotteille tulisi tiedottaa aktiivisemmin. Jos torikulttuuriin ei aukioloaikojen vuoksi koskaan ehdi oikein tutustua, tietoa ei ole helppo löytää. Missä ovat esimerkiksi Tammelantorin omat internet- ja Facebook-sivut?
Keskustelu siitä, miten toria voisi kehittää vähemmän riippuvaiseksi säätiloista on myöskin tarpeen. Olisivatko rakennetut kevyet rakenteet kuten vaikka Keskustorin mökit tarpeen paitsi käytännön syiden, myös torin ulkonäkön ja rakenteen kannalta? Tavara-asema kuuluu sen alkuperäiseen rata-alueen miljööseen eikä torilla eikä oma kauppahalli Tammelantorilla välttämättä kannattaisi. Kaupungissa on jo niin paljon parkkihalleja joko rakenteilla tai käytössä, että toriparkkia joukko- ja kevyellä liikennevälineillä hyvin saavutettavaan Tammelaan tuskin tarvitaan. Lisäksi pitkä rakennuskausi voisi karkoittaa uskollisia asiakkaita.
Aukioloaikojen ulkopuolella autiona ammottavaa torialuetta voisi käyttää muuhunkin kuin satunnaiseen jäätelön ja oluen nauttimiseen aurinkoisina kesäiltoina. Miksei torilla voisi järjestää vaikka elokuvaesityksiä pimenevinä elo-syyskuun iltoina tai muuta vastaavaa? Talviaikaan torilla voisi kokeilla vaikka luistelukenttää Helsingin rautatientorin tyyliin, kunnollinen iso luistelukenttä kun Tammelan alueelta puuttuu. Ideoita varmasti kaupunkilaisilta löytyy, kun niistä vain herätellään keskustelua.
Tammelan alueen täydennysrakentamiskeskustelusta itse torialueen kehittämistä ei tule unohtaa. Peräänkuulutammekin siis laajempaa keskustelua Tammelantorin alueen kehittämisestä vetovoimaiseksi ja ajan muutoksissa perässä pysyväksi kaikkien tamperelaisten toriksi!
Iida Kalmanlehto
Johanna Roihuvuo
Pauli Borodulin
Tammelantorin Vihreät ry