Puhe Rantaväylän tunnelin asemakaavoista
Tampereen kaupunginvaltuustossa 10.10.2011
Tunnelihanke herättää keskustelua, ja syystäkin: tämä on Tampereen kaupungille valtavan iso ja tärkeä hanke. Olen ollut pitkän tunnelin kannalla jo kauan – ja olen edelleen. Nyt ollaan vaiheessa, jossa hankkeeseen liittyviä asemakaavoja ollaan hyväksymässä.
Korostettakoon, että asemakaavojen hyväksyminen ei ole rakentamispäätös, mutta toki vahva viesti siitä suunnasta, johon kaupunkia halutaan kehittää. Tunnelin vaikutukset ovat laajemmat kuin vain osaliikenteelliset tai yhden uuden asuinalueen rakentaminen. Kyse on koko kaupunkirakenteen ja keskustan kehittämisestä ja upean Näsijärvemme rannan avaamisesta ihmisille.
Yleisönosastokirjoituksissa on kritisoitu mm. sitä, että kaupunki satsaa niin paljon vain yhden asuinalueen rakentamiseen. Asuinalueiden rakentaminen maksaa. Maksaa – varsinkin jos rakennetaan kauas olemassa olevasta kaupunkirakenteesta. Vertailun vuoksi tutkailin rakentamiskustannuksia Tampereen Vuoreksessa. Kun otetaan huomioon kustannukset, jotka koituvat infran ja palveluiden rakentamisesta ja ylläpidosta sekä palveluiden toimintamenoista, on kustannus kaupungille vuoteen 2020 mennessä yli 500 M€. Ympäristöministeriön laskelmien mukaan Vuores maksaa kaupungille jopa 700 M€ seuraavan 50 vuoden aikana. Toki alueelta saadaan tulojakin ja Vuoreksen asukasmäärä on suurempi kuin Ranta-Tampellan, mutta tuntuu erikoiselta, että vaikka Vuorekseen tehtävät satsaukset maksavat veronmaksajille näin huikeita summia, jostain syystä se ei herätä lainkaan vastaavia intohimoja kuin tämä tunnelihanke ja siihen liittyvä Ranta-Tampellan asuinalueen rakentaminen.
Uskomattoman kuuloinen juttu, mutta voiko olla jopa niin, että kaupunkirakenteen sisällä täydennysrakentaminen on sittenkin kuntatalouden kannalta edullisempaa, vaikka jouduttaisiin käyttämään järeitä keinoja, kuten kokonaisen valtatien vieminen tunneliin!
Ongelmana näissä tunneliin liittyvissä kaavoissa, kuten niin monissa muissakin, on riittämätön havainnollistaminen. Olen muistuttanut tästä pitkin matkaa, mutta tuloksetta.
Ranta-Tampellan alueen lisäksihän tunneli avaa aivan uusia, kiinnostavia kehittämismahdollisuuksia Onkiniemen, Särkänniemen ja Mustanlahden alueilla. Näitä ei ole tunnelikaavojen yhteydessä juuri tutkittu eikä havainnollistettu – miksi? Toisaalta, kun tunneliratkaisusta saadaan päätös, vain mielikuvitus asettaa rajat näiden edellämainittujen alueiden kehittämiseen. Toivonkin, että jatkosuunnittelussa pidetään rima korkealla ja haetaan vaihtoehtojen avulla parasta mahdollista ratkaisua – meillä on siellä loistavat mahdollisuudet vetovoimaisen julkisen kaupunkitilan ja ehkä uusien asuntojenkin rakentamiseen.
Niina Rissanen