Kerroin heinäkuun viestissäni tuolla ketjun alapäässä, miten Tampereella on käynnistetty uusia ympäristöaloitteita. Ne ovat edenneet mukavasti ja jotain uuttakin kerrottavaa on.
Ilmastonmuutoksen hillintään liittyvä ympäristöliiketoiminnan esiselvitys on käynnistetty Tampereen elinkeinotoimessa. Sen tekee Gaia Oy vuoden loppuun mennessä. Sen jälkeen arvioidaan, mitä mahdollisuuksia on käynnistää ympäristöliiketoiminnan kehitysohjelma. Esiselvityksessä tutkaillaan, mitä tutkimus-, kehitys- ja yritystoimintaa ympäristöalalla on Tampereen seudulla ja millaisia hankkeita muualla maassa ja kansainvälisesti on käynnissä. Olen mukana esiselvityksen ohjausryhmässä, ja otan mieluusti vastaan ideoita ja näkemyksiä.
Matalaenergiarakentamisen koealueen ideointi aloitettiin Moreeniassa pidetyllä miniseminaarilla. Koealue voisi tulla Vuorekseen tai Nurmi-Sorilaan – tai molempiin. Tavoitteena on nollahiilidioksiditase asuinaluetasolla. Hanke on vasta oraalla, mutta yritämme saada sen ensi vuoden budjettitavoitteisiin. Lisätietoja mm. Marko Ulvilalta.
Ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyy vielä eräs kolmaskin konkreettinen aloite, joka julkistetaan lähiaikoina, jahka saamme kaupungin johdon näyttämään sille vihreää valoa. Siitä myöhemmin.
Luovien alojen keskuksen kehittely Onkiniemen Trikoon tiloihin Särkänniemen naapuriin on edennyt Luova Tampere -hankkeen siipien suojissa esiselvitysvaiheeseen. Eräänä selvitettävänä juttuna on Ympäristötietokeskuksen, Luonnontieteellisen museon, Ympäristökasvatuskeskuksen ja Luonnontieteellis-matemaattisen LUMA-keskuksen – eli YMPÄRISTÖTIEDEPUISTON – saaminen LAK-keskukseen (käsityöläisten, mediastudioiden, taiteilijoiden, konserttisalin, bänditilojen, gallerioiden yms joukkoon).
Luonnontieteellisen museon avaaminen v. 2009 etenee (alunperin vihreiden budjettialoite). Nyt on palkattu museolle amanuenssi ja hän alkaa valmistella museon näyttelyä – ensin Vapriikin tiloihin, myöhemmin toivon mukaan LAK:n yhteyteen. Museoon siirtyvät mm. nyt Hämeen museon tiloihin varastoidut arvokkaat hyönteis- ja kasvikokoelmat, mutta ehkä myös Moreenian näyttelytoiminta.
Keskustan kevyen liikenteen suunnitelman päivitys on aloitettu. Sitä ohjaa työryhmä, jossa on mm. apulaispormestari Tarja Jokinen. Hänelle sitä koskevat vinkit.
Keskustan kehittämisprojektia, Centre 2:ta ideoidaan parhaillaan XL-ryhmissä. Tavoitteena on käynnistää laaja kehittämisohjelma, joka sisältäisi mm. kevyen liikenteen kehittämistä, keskustan vetovoiman ja ilmeen kehittämistä, täydennysrakentamista (esim. ullakot ja sisäpihat), keskustorin telttojen ja joulutorin uudistamista yms.
Annikin puutalokorttelin – jonka suojelusta vihreät kävivät 1990-luvulla vuosien taiston – kunnostus on alkanut. Kaupunki tekee tänä syksynä välttämättömät katon ja homevaurioiden korjaukset ja taloon muuttaa osa tulevista asukkaista.
Ympäristöasiat siis etenevät, siitä kiitos niin vihreiden aktiivisuudelle ja keskeiselle roolille pormestarikoalitiossa kuin myös muiden XL-ryhmien positiiviselle asenteelle.
Terveisin
Pauli Välimäki