Luin äskettäin ex-kollegoideni (Ylinen et al.2019) Gerontologia-lehdessä julkaiseman artikkelin, joka käsitteli ikäihmisten itsemurhariskiä ja sen kohtaamista sosiaalityössä. Kansainväliseen kirjallisuuskatsaukseen perustuvassa tarkastelussa havaittiin, että itsemurhariskiä ennakoi usein masennus ja sen tunnistamisen haasteet sosiaalityössä.
Jo aiemmin on eri tutkimuksissa ja asiantuntija-arvioissa (esim. Saarenheimo) todettu, että esimerkiksi masennusta ei aina tunnisteta, vaan alakulon ja alavireisyyden saatetaan ajatella kuuluvan luonnollisena osana elämänvaiheeseen. Kuitenkin ongelmien varhainen tunnistaminen olisi jo sinällään osa ratkaisua. Esimerkiksi lisääntynyt päihteiden käyttö saattaa jo ennakoida mielenterveyshäiriöitä.
Perusta hyvälle mielenterveydelle rakentuu koko elämänkaaren ajan, eikä vanhuus elämänvaiheena merkitse sinänsä lisääntyviä ongelmia. Kuitenkin terveydentilan ja toimintakyvyn heikentyminen saattavat altistaa masennukselle. Mielenterveys, kuten terveys yleensäkään, ei ole vain sairauden puuttumista. Monet asiantuntijat puhuvatkin mieluummin mielen hyvinvoinnista, joka on kokonaisvaltaisempi ja yksilön terveydentilaa laajempi käsite. Siihen kuuluvat niin sosiaaliset kuin taloudelliset tekijät yksinäisyyden torjumisesta toimeentulovaikeuksien korjaamiseen.
Terveydestä ja mielen hyvinvoinnista huolehtiminen on haaste meille jokaiselle, mutta myös palvelujärjestelmälle. Esimerkiksi kotiin annettavia ikäihmisten palveluja tulisi lisätä ja monipuolistaa. Mielenterveyspalvelutarpeiden kartoittamisessa avainasemassa ovat kotihoidon työntekijät, joiden kautta palvelutarve välittyy parhaimmillaan moniammatilliselle tiimille. Gerontologista osaamista tulee vahvistaa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Lääkehoidon ohella on tärkeää tarjota myös terapiapalveluja ikäihmisille. Tilanteessa, jossa kynnys palveluasumisen piiriin on korkea, yhteisömuotoiset asumisratkaisut voivat olla hyviä välitason vaihtoehtoja yksinäisyyden torjunnassa.
Mielenterveysongelmien torjuminen alkaa ongelmien ennaltaehkäisystä. Kuntien ohella järjestöt ja seurakunnat tarjoavat monipuolista toimintaa, mikä tukee ikäihmisten elämänhallintaa ja osallisuutta. Sitä kaupungin tulee tukea ja rakentaa yhteistyön käytäntöjä. Korona-aika on rajoittanut tätä toimintaa, mutta samalla se on herättänyt perheet ja naapurustot havaitsemaan ikäihmisten avuntarpeen lähipiirissään.
Päättäjien on hyvä muistaa, että vanhukset eivät ole ongelma tai menoerä, vaan yhteisömme historia ja kokemus. Edistämällä heidän hyvinvointiaan rakennamme myös omaa tulevaisuuttamme, sillä me itse olemme eräänä päivänä palveluja tarvitsevia ikäihmisiä.
IRENE ROIVAINEN
Sosiaalineuvos
Sosiaalityön professori (emerita)
Tampereen Vihreiden kuntavaaliehdokas