Kaupunginvaltuuston talousarviokokous 16.11. 2015

marras 16, 2015

Tampereen kaupunginvaltuuston talousarviokokous järjestettiin perinteisesti  jo heti aamusta alkaen. Päätettävänä oli suuria asioita ja kokonaisuuksia, valtuustoston päättäessä esimerkiksi ensi vuoden menoista ja tuloista, veroprosenteista sekä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta. Esityslistaan ja sen materiaaleihin pääset tästä. Talousarvioehdotuksessa veroja ei nostettaisi, mutta tulos jäisi -13,5 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Sosiaalinen luototus ja aktiivipassi ovat myös mukana talousarviossa.

Tampereen vihreän valtuustoryhmän ryhmäpuheen piti tänä vuonna valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio. Mustakallio nosti puheessaan esille niin investointien tärkeyden kuin raitiotien sekä koulutuksen ja työllisyyden merkityksen. Hän toivoi, että ensi vuoden aikana Tampere olisi perustulon kokeilukaupunki – tällä olisi hänen mukaansa mahdollisuus kannustinloukkujen poistoon ja jouheviin siirtymiin sosiaaliturvan, työntekijästatuksen ja yrittäjyyden välillä. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseen  vihreä valtuustoryhmä ja Mustakallio suhtautuivat kielteisesti.

Jaakko Mustakallio kannusti pitämään huolta heikompi-osaisista

Jaakko Mustakallio kannusti pitämään huolta heikompi-osaisista

Valtuutettu Irene Roivainen puolusti salissa päivähoito-oikeutta ja kiitteli valtuustoa aktiivipassin käyttöönotosta. Apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki puolestaan puhui maahanmuuttajien asemasta Tampereella sekä liikunnan ja kulttuurin tilasta.

Loppujen lopuksi valtuutetut ruotivat talousarvioehdotusta pitkälle iltaan saakka. Kokouksen päätteeksi valtuusto äänesti muutosesityksistä talousarvioon, joihin kuului muun muassa subjektiivisesta päivähoidosta päättäminen. Äänestyksessä päiväkotien ryhmäkokoja ei kasvatettu eikä subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitettu. Kokous kesti kaiken kaikkiaan 12,5 tuntia, ja illan päätteeksi talousarvio hyväksyttiin.

Noora Hinkkanen
Kunnallissihteeri