Kaupunginvaltuuston kokous 16.5.2016

touko 17, 2016

Toukokuun kaupunginvaltuuston kokous alkoi mielenkiintoisissa tunnelmissa. Kokouksen esityslistalla oli heti aluksi käsiteltävänä Tampereen kaupungin kansi- ja areenahanke, joka oli myös päätetty käsitellä salaisena pykälänä, ilman yleisön läsnäoloa. Jo viikon ajan paikallinen media oli kirjoittanut paljastuksia hankkeesta, josta valtuutetut ja virkamiehet saivat kertoa yleisölle vain osan siihen kuuluvista sopimuksen osista. Hanketta on haviteltu kaupunkiin jo pitkään ja maanantaina valtuusto sai päätettäväkseen osallistuuko kaupunki 60 miljoonalla eurolla hankkeeseen. Vihreä valtuustoryhmä oli päätösesityksen takana, ja korosti Hakametsän hallin roolia, joka muutettaisiin monipuoliseksi urheilun sisäliikuntakeskukseksi hankkeen myötä. Lähes neljän tunnin salaisen keskustelun päätteeksi kannen ja areenan rakentaminen hyväksyttiin äänin 60-7.

Anna-Kaisa Heinämäki piti valtuustoryhmän ryhmäpuheen

Anna-Kaisa Heinämäki piti valtuustoryhmän ryhmäpuheen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös valtion ja kaupunkiseudun kuntien välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen, jossa määritellään alueen suuntaviivat vuoteen 2019 saakka. Sopimuksessa raitoitien valtionavustusten varmistaminen nimitetään Tampereen lyhyen tähtäimen tärkeimmäksi suunnitelmaksi, mikä onnistuikin huhtikuussa.

Kellon lähestyessä jo iltakymmentä valtuutetut aloittivat Tampereen kaupungin tilinpäätöksen läpikäymisen. Tilinpäätöksessä kaupungin tilikauden tulos oli 38,4 milj. euroa alijäämäinen, vihreän valtuustoryhmän ajatuksia tilinpäätöksestä voi lukea täältä. Tilinpäätöksestä ja tarkastuskertomuksesta käytiin vielä keskustelua huolimatta myöhäisestä ajankohdasta, mutta lopulta molemmat hyväksyttiin. Kokous päätettiin vasta seuraavan vuorokauden puolella klo 0:42.

Noora Hinkkanen
Kunnallissihteeri