Lapseni päiväkodissa järjestettiin isovanhempien päivä. Ihan kiva idea ajattelin, joskin epäilin, ehtiikö ja jaksaako innokkaita isovanhempia tulla kiireineen ja pitkine matkoineen paikan päälle. Itse kutsuin mukaan omat vanhempani ja he tarttuivat tilaisuuteen. Olihan se heille mahdollisuus katsella ympärilleen nykyajan päiväkotimaailmaa. Hehän itse muistavat päiväkodin kolmenkymmenen vuoden takaa ruuhkavuosiltaan, jossa vietettiin hikiset aamut kuraeteisessä vaatteita pois kiskoen. Todennäköisesti he muistavat myös sen vanhemman ikuisen syyllisyyden lasten seisoessa ulkona räkäposkella odottamassa noutajaa. Tai niin, tunsivatko he syyllisyyttä samoin kuin tämän päivän suorittajaäidit ja -isät? Näitä kokemuksia vanhemmuudesta olisi kiva kuulla lisää.
Joka tapauksessa, paikan päälle tuli kahdentoista lapsen ryhmään lopulta yli 20 isovanhempaa, siis todella moni. Palaute päivästä oli erittäin positiivinen. Kiitokseksi ja muistoksi vierailusta isovanhemmille lähetetään vielä kortit ja valokuvat kotiin.
Jo tämä pieni, yksittäisen päiväkodin yksittäinen tapahtuma osoittaa, että yhteisöllisille, eri sukupolvia yhdistäville tapahtumille on tilausta ja tällaista toimintaa halutaan lisää. Erityisen arvokasta on se, että päänavaajana tällaisille tapahtumille ovat niukoilla resursseilla toimivat kaupungin päivähoidon työntekijät. Ylimääräisiä bonuksia tuskin palkkapussiin kilahtaa.
Vaikka isovanhempien lukumäärä juuri kyseissä tapahtumassa oli yllättävän suuri, on tosiasia se, että perhepiiriin kuuluvia ihmisiä erottavat harmillisen usein kilometrit heidän välissään sekä eri elämäntilanteiden eriyttämät arjet ja maailmankatsomukset. Perinteinen suomalainen perhedynamiikka tukee enemminkin yksilöiden kuin yhteisöjen kehittymistä. Juuri siksi tällaisia tapahtumia tulee olla lisää ja päiväkodit ja koulut ovat luonteva paikka tarjota tällaisia tilaisuuksia. Lisäksi vierailut vanhainkodeissa, erilaiset mummi- ja vaaripalvelut sekä asuinalueiden yhteisölliset, eri sukupolvia yhteen keräävät tilat ovat toiminnan kehittämisessä ensiarvoisen tärkeitä. Kaupunki voi ja sen tulee olla eri sukupolvien yhteen saattajan roolissa tarjoamalla tällaiseen mahdollisuuksia. Syntyneet verkostot kannattelevat kyllä usein sitten itse itseään ja parhaimmillaan näitä ihmisiä itsessään.
Anna-Kaisa Heinämäki
kaupunginvaltuutettu