Vihreät tavoitteet etenevät Tampereen talousarvioesityksessä

loka 22, 2018

Vihreät tavoitteet etenevät Tampereen talousarvioesityksessä’

Samalla on selvää, että kaupungin talouden tasapainottaminen vaatii myös kaupungin tulojen kasvattamista.

Pormestarin tänään julkistama talousarvioesitys noudattelee aiemmin sovittua kaupunginhallituksen linjauksia ja antaa hyvän pohjan jatkoneuvotteluille. Talousarvioesitys pitää sisällään monia vihreitä pitkän linjan tavoitteita. Erityisen hyvänä nähdään esitetyt panostukset kaupungin köyhyysohjelman toimenpiteisiin ja huumehoidon palveluiden parantamiseen.
– Maksuton ehkäisy nuorille on ollut vihreiden pitkäaikainen tavoite. Parempi seksuaaliterveys on parasta ennaltaehkäisyä, mikä ottaa nyt ensiaskeleensa Tampereella, iloitsee valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Olga Haapa-aho

Talousarvion investoinneissa on myös merkittäviä panostuksia kulttuurin, liikunnan, jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen ratikkahankkeen ohella.

– Sorsapuiston tekojääradan toteuttaminen, sekä Milavidan ja Haiharan kartanon säilyttäminen ylläpitävät ja parantavat kaupunkilaisten liikunta- ja kulttuuripalveluita eri puolilla kaupunkia, toteaa valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio.

Vaikeassa taloustilanteessa tehdyssä talousarvioesityksessä on myös ongelmallisia kohtia.

– Vihreitä huolettaa talousarvioesityksessä erityisesti heikommassa asemassa oleviin kohdistuvat toimenpiteet, kuten maksujen korotukset. Näihin tulee palata vielä ryhmien välisissä neuvotteluissa ennen budjettivaltuustoa, toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Stenhäll.
Samalla on ilmeistä, että edelleen voimakkaasti alijäämäisen Tampereen kaupungin talouden tasapainotus tulee jatkossa edellyttämään muiden toimenpiteiden ohella myös kuntaveron tarkistusta. Tähän tulee palata viimeistään ensi vuoden syksyllä, vuoden 2020 talousarvion valmistelun yhteydessä.

Vihreä valtuustoryhmä tulee käsittelemään talousarvioesitystä kokouksissaan ennen marraskuun budjettivaltuustoa.

Lisätietoja:
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Stenhäll, 045-1378505
Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio, 045-6520589
Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Olga Haapa-aho, 050-3030 437