fbpx

Tampereen kaupunginhallitus käsitteli maanantaina 18.1. kaupungin lausuntoa valtion valmistelemaan suoran pormestarivaalin kokeiluun.

Päätöksessään kaupunginhallitus totesi suoran vaalin olevan Tampereen tavoitteena. Lisäksi kaupunginhallitus edellytti, että tuleva kuntalaki mahdollistaa sellaisen suoran pormestarivaalin, joka on pormestarin aseman osalta yhteensopiva Tampereen nykyisen hallintomallin kanssa.

Valtion tarjoama malli oli lähes täysin Tampereella hyväksi koetun mallin vastainen. Esityksessä pormestari olisi seremoniallisempi valtuuston puheenjohtaja eikä kaupungin operatiivinen johtaja, kuten pormestarimme nyt on. Lisäksi valtio esitti pormestarin rinnalle virkajohtajaa. Nämä ja monet muut erikoisuudet yhdistettynä siihen, että valtio edellytti sitovaa ilmoittautumista kokeiluun vailla käytännön takeita siitä, millaiseksi hallintomallimme matkalla muuttuisi, tekivät kokeilusta liian epämääräisen.

Asiasta vastaavat valtionhallinnon tahot ovat luonnollisesti ilmaisseet keskustelevansa asiasta sovussa Tampereen kanssa, mutta lähtökohdan ollessa vastakohta mallillemme olisi vaadittu ilmoittautuminen kokeiluun ollut hyppy tuntemattomaan kädet sidottuina. Kuvaavaa on myös, ettei kokeilu ole herättänyt juurikaan mielenkiintoa muualla, lukuun ottamatta muutamaa Kesälahden kaltaista täysin Tampereesta poikkeavaa kuntaa.

Vihreä ryhmä on ollut valtuuston suoran pormestarivaalin kannalla alusta alkaen ja tavoite on edelleen sama. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suoraa vaalia pitäisi kiirehtiä hinnalla millä hyvänsä vailla riittäviä takeita nykymallimme keskeisten etujen säilyvyydestä ja suoran demokratian kehittämisestä.

Vasemmisto esitti Hanna Tainion suulla kaupunginhallituksessa, että Tampereen pitäisi lähteä mukaan kokeiluun ehdollisesti. Mielestäni ehdollisen vastauksen antaminen sitovaan eli ehdottomaan ilmoittautumiseen olisi ollut lopputulokseltaan epäselvää jahkaamista. Joko olisimme osallistuneet kokeiluun tai sitten emme. Kuvitellut ehdot ovat kaunista sanahelinää ja kilven kiillotusta.

Tampere on jo aiemmin ilmoittanut millä kriteereillä suora pormestarivaali kaupunkia kiinnostaisi. Tämä ei kuitenkaan ole herättänyt muutamia myönteisiä lausuntoja enempää vastakaikua valtionhallinnossa. Olen pettynyt siihen, että valtio on sivuuttanut Tampereen mallin ja antanut kuntajohtajien lobbaukselle niin suuren merkityksen asian valmistelussa.

Kokeilun lähtökohdaksi esitetty malli olisi sisältänyt merkittävän riskin siitä, että luottamushenkilöiden ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet olisivat tulevaisuudessa heikentyneet ja, että Tampere olisi ottanut suuren askeleen taaksepäin. Tampereella pormestarimallilla on haluttu tuoda vallalle kasvot ja poliittinen vastuu.

Nyt Tampereen on lunastettava päätöksensä ja huolehdittava aidosti siitä, että uusi kuntalaki säädetään riittävän sallivaksi, jotta hyväksi koetun ja edelleen kehittyvän pormestarimallimme mukainen suora pormestarivaali tulee mahdolliseksi. Uutta lakia odotellessa meidän tulee päättää myös siitä, että pormestari voidaan valita tarvittaessa valtuuston ulkopuolelta. Kaikki tieto ei asu valtuustossa. Tällä hetkellä esimerkiksi Satu Hassin kaltainen ansioitunut ja suurta suosiota vaaleissa saanut vaikuttaja ei voisi olla ehdolla pormestariksi. Kohti laajapohjaisempaa laajempaa ja suorempaa vaalia siis.

Olli-Poika Parviainen
Tampereen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja